Kalliita vaimoja

Johanna Latvala

Monilla afrikkalaisilla miehillä on ongelma. Oikea nainen on löytynyt ja haluttaisi mennä naimisiin, mutta rahaa ei ole. Lähes kaikkiin afrikkalaisiin kulttuureihin on perinteisesti kuulunut, ja kuuluu yhä, avioliittomaksut, jotka sulhasen sukulaiset luovuttavat morsiamen sukulaisille. Nykyisin miehet yhä useammin maksavat maksut itse.

Pienistä summista ei olekaan kyse. Maksun suuruudesta sovitaan sukujen kesken, ja usein päädytään summaan, joka vastaa suunnilleen sulhasen vuosituloja. Mitä paremmat tulot miehellä on, sitä enemmän morsiamen suku toivoo saavansa. Myös morsiamen koulutus vaikuttaa asiaan. Jos vanhemmat ovat uhranneet rahaa tyttärensä koulutukseen, he tietenkin odottavat enemmän.

Perinteisesti suuri osa avioliittomaksuista on suoritettu karjana tai vuohina. Lisäksi osa on maksettu käteisenä. Nykyäänkin eläimet vaihtavat omistajaa, mutta rahan merkitys on lisääntynyt.

Koska avioliitossa yhdistyy kaksi perhettä ja sukua, avioliittomaksujen tärkeänä piirteenä on se, ettei niitä makseta kerralla, vaan erissä. Näin sukuyhteys uusien perheiden välillä pysyy aktiivisena.

Liiton alussa kuitataan yleensä tietty summa, jonka tarkoitus on monien naisten mielestä osoittaa, että mies on vakavissaan. Tämän jälkeen rahaa annetaan mahdollisuuksien mukaan ja käytännössä maksaminen on useimmiten hyvin joustavaa.

Vaikka nykyään avioliittomaksuilla on monen mielestä ennen kaikkea symbolinen merkitys, erityisesti tyttöjen vanhemmille ne ovat myös tärkeä turva. Niiden avulla voi esimerkiksi kouluttaa nuorempia lapsia. Yhä lisääntyvä suhteen virallistamatta jättäminen rahan puutteen vuoksi ei näin ollen kosketa pelkästään pariskuntaa, vaan myös erityisesti naisen sukulaisia.

Kirjoittaja on Keniaan perehtynyt sosiaaliantropologi. Hänen väitöstutkimuksensa käsittelee Nairobissa asuvien korkeasti koulutettujen naisten perhe- ja sukulaisuussuhteita.

Kansalaisjärjestöt ja hallitus hahmottavat yhteistyötään Mongoliassa

teksti: Johanna Lampinen, kuva: Petri Artturi Asikainen


Ajatuksia ja keskustelua Ulan-Batorista eduskuntavaalien jälkeisenä maanantaina 30. kesäkuuta. “Meille ei ole suurtakaan merkitystä kumpi puolue voittaa. Demokraattien aikana lähetimme useita tapaamispyyntöjä ja lausuntoja hallitukselle ja ministereille. Ei vastausta. Kommunistien ollessa vallassa me saimme vihdoin allekirjoitettua sopimuksen kansalaisjärjestöjen ja hallituksen yhteistyöstä.” Undral Gombodorj Democracy Education Center in Mongolia (DEMO) –järjestön johtaja pohtii Mongolian 29.6. pidettyjen eduskuntavaalien tuloksen vaikutusta kansalaisjärjestöjen työlle maassaan.

“Ennen teimme työtä toisten järjestöjen kanssa ja se oli yksinkertaisempaa, tiedäthän. Nyt asiat sujuvat hitaammin.” Undral kertoo viime vuosien työn muutoksesta. Vuodesta 1997 toiminut DEMO on aiemmin keskittynyt kansalaisjärjestöjen toiminnan vahvistamiseen. Koulutuksia on järjestetty hankehallinnosta arviointiin ja rahoituksen hankkimiseen. Viime vuosina suunta on muuttunut ja järjestön tärkein tehtävä on ollut luoda suhteet ja vaikuttaa omaan hallitukseen.

Vaikka puheessa kuulee turhautumista hallituksen vitkasteluun asioiden hoitamisessa, kritiikitöntä ei ole kansalaisjärjestöjenkään tekemä työ. Mongolia on 1990- ja 2000-luvun ollut suosittu kehitysyhteistyön kohdemaa. Kansalaisjärjestöjen määrä on vuoden 1997 kansalaisjärjestölain voimaantulon jälkeen kasvanut tasaisesti. Vuonna 2004 järjestöjä oli alle 4000 ja vuoden 2008 kevääseen määrä oli kohonnut yli 7000. DEMON vuonna 2005 tekemän selvityksen mukaan noin 20 prosenttia järjestöistä toimi tehokkaasti ja kestävällä pohjalla. “Sanoisin, että käytännössä tuo luku on mielestäni lähempänä 10 prosenttia.”, toteaa Undral. Kestävän pohjan luominen ulkomaisen projektirahoituksen turvin on varsin haasteellista. “Me olemme saaneet pitää kiinni missiostamme ja kehittää työtämme. Muut järjestöt joutuvat vaihtamaan jopa alaa uuden rahoituksen mukaan.” Undral lisää.

Suurena edistysaskeleena Undral pitää hallituksen lupausta ensimmäistä kertaa maan historiassa rahoittaa kansalaisjärjestöjen työtä. Kevään aikana hallituksen kanssa käydyissä neuvotteluissa päästiin yhteisymmärrykseen kansalaisjärjestöjen kanssa tehtävän työn yhteisistä periaatteista. Lisäksi sovittiin kansalaisjärjestöjen tekemistä monitorointihankkeista. Kesäkuussa olikin vakaa tarkoitus aloittaa työ- ja terveysministeriön sekä Ulan-Batorin kaupungin budjettiin ja rakenteisiin kohdistuva monitorointi, jonka siis kansalaisjärjestöt suorittaisivat ja joka on valitettavasti lykkääntynyt. “Kaikki olivat vain kiinnostuneita vaaleista. Vaikka sopimus on allekirjoitettu, emme ole saaneet rahoja”, harmittelee Undral.

Undral on kuitenkin luottavainen neuvottelujen edistymiseen. DEMOn tulevaisuuden haasteisiin kuuluu selvittää, mitä tehtäviä kansalaisjärjestöt voisivat tulevaisuudessa hallituksen rahoituksella hoitaa. Sopivien tehtävien lisäksi täytyy arvioida sopivien järjestöjen kapasiteetti hoitaa tehtäviä. “Esimerkiksi vammaisjärjestöt pystyvät hoitamaan oman kenttänsä paremmin kuin viranomaiset, mutta on paljon järjestöjä, jotka eivät tähän pystyisi. Järjestöt tarvitsevat ohjeet mekanismeista, miten työ hoidetaan.” Undral kertoo ensi vuoden työstään.

Hyvin haasteellisena tehtävänä on lisäksi kirjoittaa yhteenveto aiheesta, mitä tarkoittaa kansalaisyhteiskunnan kehittyminen. “Mongoliassa ei tiedetä, mikä on kansalaisyhteiskunta. Tavoitteenamme on käsitellä ja esitellä kaikki näkökulmat, mitä siihen liittyy. Tämä tulee olemaan neuvona hallitukselle, he eivät tiedä, mitä on kansalaisyhteiskunnan kehittyminen.” Kuulostaa varsin suurelta työltä. Jään miettimään tiedänkö itsekään.

Samaan aikaan, papereiden valmistumista odotellessa, pieni osa Mongolian kansalaisyhteiskuntaa osoittaa aktiivisuuttaan toisella tavalla. Maanantaina 1.7. vaalien tulokset kertovat, että entiselle kommunistipuolueelle on varmistunut 48 eduskunnan 76 paikasta. Demokraateille jää vähemmistö ja sitoutumattomille yksi paikka. Tiistaina 2.7. järjestetään mielenosoitus. Osa kansasta ajattelee, että vaalit ovat olleet vilpilliset ja ne tulisi uusia. Rauhanomainen mielenosoitus muuttuu kuitenkin illan kuluessa väkivaltaiseksi. Kommunistipuolueen päämaja poltetaan ja Ulan-Bator joutuu nuorisojoukkojen riehunnan kohteeksi.

Tilanteen selkiytymistä odotellaan. Kansalaisyhteiskunta käsitteen avaamisen tärkeys korostuu entisestään. Miten kansalaisjärjestöt tässä tilanteessa luovat positiivista kuvaa kansalaisyhteiskunnan kehittymisestä. Jos uusi hallitus liittää “aktiivinen kansalainen” merkityksen aktiivisen nuorison toimintaan, on suuri riski, ettei heillä olekaan suurta halua tukea kansalaisyhteiskunnan kehittymistä osallistuvampaan suuntaan.

Mongolian kansalaisjärjestölaista ja Democratic Education Center in Mongolia toiminnasta lisää verkossa, www.demo.org.mn/en/

Toimittaja ja kuvaaja ovat saaneet Siperiaan ja Mongoliaan suunnatulle matkalle ulkoministeriön apurahan keväällä 2008.