Rajanvetoa Mekongilla

Timo Kuronen, Bangkok

Laosin ja Kambodzhan rikkaampana isoveljenä mielellään esiintyvä Thaimaa sai äskettäin uuden sanavalmiin pääministerin. Monet pitävät Samak Sundaravejiä liiankin suulaana: hänellä on nimittäin tapana sanoa ensin ja miettiä vasta sitten. Hänen kerrotaan myös suuttuvan herkästi.
Samakin diplomaattitaidot testataan lähiviikkojen aikana, jolloin hän tekee ensimmäiset valtiovierailunsa rakkaisiin naapurimaihin. Kiertomatka suuntaa ensin Laosin Vientianeen, sitten Kambodzhan Phnom Penhiin, edelleen Vietnamin Hanoihin ja lopulta Myanmarin eli Burman Naypyidawiin.

Rajakysymykset noussevat esille useimmissa vierailupaikoissa. Laosissa Samak joutuu keskustelemaan Thaimaan puolella Phetchabunissa epävirallisessa pakolaisleirissä asuvan noin 8000 hmong-vähemmistöön kuuluvan ihmisen kohtalosta. Thaimaa haluaa lähettää hmongit takaisin Laosiin, jonka hallitus puolestaan vaatii näyttöjä siitä, että hmongit ovat kotoisin sieltä.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n edustajat eivät ole päässeet leiriin, sillä Thaimaa pitää kysymystä naapurimaiden kahdenkeskisenä asiana. Jos hmongit palautetaan, heidät asutettaneen helposti valvottaviin uudiskyliin. Kansainvälisten järjestöjen mukaan iso osa hmongien kotiseudusta Vientianen ja Luang Prabagin välisellä vuoristoalueella jää pian suurten avolouhosten ja tekoaltaiden alle.

Kambodzhassa Samakin neuvottelukykyä testataan maiden rajalla olevan Preah Vihearin khmer-temppelin raunion tulevaisuudesta. Kambodzha on hakenut temppelille Unescon maailmanperintökohteen statusta, mutta Thaimaa vastustaa sitä, ellei se pääse jakamaan matkailupottia. Tällä hetkellä temppelille pääsee helpommin Thaimaan puolelta, joskin Haagin kansainvälinen tuomioistuin päätti vuonna 1962, että Preah Vihear kuluu Kambodzhalle.
Molemmissa maissa muistetaan varmasti, mitä tapahtui viisi vuotta sitten. Kun thainäyttelijän väitettiin sanoneen televisiossa, että Angkor Wat kuuluu Thaimaalle, hurjistuneet väkijoukot polttivat Phnom Penhissä Thaimaan suurlähetystön ja useita thaimaalaisten yhtiöiden liikerakennuksia.

Vietnamin kanssa Thaimaalla ei ole yhteistä rajaa, mutta muutokset Thaimaan ja Laosin rajana olevassa Mekong-joessa heijastuvat sen suistoon Etelä-Vietnamissa. Veden virtauksen vähentyminen kuivalla kaudella johtaa nimittäin meriveden tunkeutumiseen sisämaahan tuhoten Vietnamin tärkeimmän riisiaitan viljelmät.

Samakilla riittää selittämistä kaikissa kolmessa maassa, sillä heti ensimmäisinä virkapäivinään hän ilmoitti, että hallitus aikoo toteuttaa megaluokan veden pumppauksen Mekongista Koillis-Thaimaan keinokastelemiseksi. Maiden yhteistyöelin Mekong-jokikomissio ei ole ottanut vielä kantaa suunnitelmaan.

Myös Burman kanssa riittää rajakysymyksiä pakolaisista patoihin ja huumekauppaan. Thaimaan uusi ulkoministeri – entinen Thaksin Shinawatran lakimies – Noppadon Pattama on ehtinyt jo sanoa, että maiden välisissä suhteissa Thaimaan talousintressit menevät ihmisoikeuksien edelle. “Puhumme heidän (juntan) kanssa ystävällisesti asioista, joiden kanssa he tuntevat olonsa mukavaksi”, Noppadon kertoi medialle helmikuun lopulla.

Kenia: Polkupyörätaksin kyydissä

Johanna Latvala

Olin Länsi-Kenian maaseudulla kyläilemässä ystäväperheen luona ja halusin käydä tapaamassa heidän sukulaisiaan noin 15 kilometrin päässä. En tohtinut pyytää kyytiä, vaikka perheessä oli auto, sillä tiesin, että he itse käyttivät autoaan vain äärimmäisen tarpeellisissa tilanteissa.

Päätin ottaa polkupyörätaksin, bodabodan. Parin kilometrin kävelyn jälkeen saavuin ystäväni veljen kanssa isommalle tielle, jonka laidassa oli rykelmä värikkäästi koristeltuja polkupyöriä. Selitimme matkamme määränpään ja sovimme hinnasta. Minua kehotettiin valitsemaan pyörä. Viisaasti valitsin sen, jonka tarakalla oli muhkein tyyny.

Matka alkoi. Paikalliset nauroivat ääneen ja osoittelivat minua, kun istuin helmat hulmuten polkupyörän kyydissä. Niillä kulmilla eurooppalaisia näkyi joskus ohiajavissa autoissa, mutta harvemmin bodabodan kyydissä.

Alussa oli mukavaa. Eteenpäin viilettäessämme tuulenvire helpotti kuumuutta. Ei tarvinnut istua ahtaassa pikkubussissa ja kuunnella täydelle volyymille väännettyä radiota. Sai hengittää raitista ilmaa ja katsella maisemia. Matkan jatkuessa takapuoli alkoi kuitenkin turtua ja asento muuttui pikkuhiljaa hankalaksi. Kiroilin sitä, että olin pukeutunut kietaisuhameeseen. Housuissa olisin sentään voinut istua jalat harallaan, mutta nyt piti istua 'naisellisesti' ja kaiken lisäksi pitää kiinni hameen helmoista.

Välillä hirvitti. Vauhti kiihtyi alamäissä hurjaksi ja jouduin pitämään kiinni kaikin voimin. Jarrujen kuntoa en uskaltanut edes ajatella. Totesin, että kuskini täytyi olla huimassa kunnossa. Kertaakaan en joutunut nousemaan kyydistä, edes sellaisessa ylämäessä, josta en itse olisi selvinnyt vaihdepyörällänikään.

Perille päästyämme totesin, että jomottavasta takapuolesta huolimatta kokemus oli hieno. Paluumatkalla bodabodia ei näkynyt ja hyppäsimme pienen kuorma-auton lavalle. Kyyti oli yhtä töyssyinen, mutta vähemmän romanttinen.

Odotan seuraavaa matkaa bodabodan kyydissä. Silloin aion valita vielä isomman tyynyn. Ja pukeutua housuihin.

Kirjoittaja on sosiaaliantropologi. Hänen väitöstutkimuksensa käsittelee Nairobissa asuvien korkeasti koulutettujen naisten perhe- ja sukulaisuussuhteita.

Namibialaisia design-vaatteita ostettiin kilpaa

Mirva Viitanen

Helsingin muotimessuja varten valmistettuja namibialaisia design-vaatteita myytiin Zenzulu-myymälässä kuin harvinaisia taideaarteita. Väkeä oli kerääntynyt paikalle pienen jouluruuhkan verran. Ainutkertaisia luomuksia saattoi hypistellä afrikkalaista viiniä ja suomalaista suklaata maistellen.

Kuka nappaa sen silkkisen, höyhenillä ja helmillä koristellun korsetin? Entä sen upean raidallisen kellohameen? Kilpailu on kovaa ja vaatteet hupenevat tangoista. Kassajonot kasvavat ja pukuhuoneessakin on hikinen tunnelma.

Toiset ovat tulleet hakemaan uusia oivalluksia ja virikkeitä. Esimerkiksi koru- ja lasisuunnittelija Kirsti Taiviola tuli etsimään inspiraatiota ja totutteleman afrikkalaiseen tyyliin. Namibialainen design on hänelle uutta, mutta taiteilija keksii sille heti hyötykäyttöä. "Tarvitsen iltapuvun erääseen juhlaan. Tästä korsetista saisi muokkaamalla aika upean", hän miettii.

Taiviola on aikeissa lähteä Beniniin tutustumaan paikalliseen korukulttuuriin, joten Afrikka innostaa suunnittelijaa myös työn puolesta. Hän arvostaa erityisesti kokeilevien materiaalien käyttöä namibialaisissa tuotteissa.

Myynnissä on esimerkiksi makalani-puun pähkinöistä kaiverrettuja koruja. Myös kierrätysalumiini, nahka ja kivet ovat taipuneet upeiksi koruiksi. Ruukut ja vadit ovat kestosuosikkeja, ja niistä mielikuvituksellisimmat ovat värikkäitä, useista materiaaleista valmistettuja taideteoksia.

Ovambojen perinteinen raidallinen ondelela-teksuuri näyttää sopivan juuri suomalaiseen makuun ja se miellyttää myös ostoksille pistäytynyttä Noora Stanleyta. Namibialaisella designilla näyttäisi suosiosta päätellen olevan kysyntää pohjoisessakin. Värikkäimmät vaatteet saattaisivat kuitenkin jäädä hyllyyn, Stanley miettii.

Pambili Namibian toiminnanjohtaja, suunnittelija Melanie Harteveld Becker kiristeli iltapukujen nyörejä asiakkaiden päälle ja kertoi samalla vaatteiden alkuperästä. Design-vaatteidenkin materiaalina käytetään usein perinteisiä pellava- ja villa- ja puuvillakankaita. Myös värjäysmenetelmät ovat usein alkuperäisiä.

Aikaa ei ole hukattavissa, joten kiiruhdan etsimään suosikkimekkoani. Ehdin onneksi vielä apajille ja mukaani tarttuu Kalaharitussah-raakasilkistä valmistettu juhlapuku. Näitä asuja tulee tuskin vastaan toista samanlaista.

Turistit katosivat, kenialaiset kärsivät

Johanna Latvala
Keniassa puhjenneet väkivaltaisuudet ovat karkottaneet turistit maasta. Joulu-maaliskuu ovat maan parhaat turismikuukaudet, ja erityisesti Mombasan ympäristön rannikko on suosittu lomakohde valkoisine hiekkarantoineen.

Seudun asukkaista suurin osa elää turismin varassa. Monet työskentelevät tarjoilijoina, siivoojina tai kokkeina hotelleissa ja bungaloweissa. Vielä useammalla on epävirallista yritystoimintaa. He myyvät rannalla isoja liinoja (kangoja), joita turistit käyttävät huiveina ja lannevaatteina. Naiset letittävät turistien hiuksia. Veneen omistajat tarjoavat kalastusretkiä ja kyytejä koralliriutoille.

Kalastajat kiertävät aamuisin myymässä tuoreita kaloja, mustekaloja, rapuja ja hummereita. Hedelmämyyjät kaupittelevat herkullisia mangoja, ananaksia, guavoja ja papaijoja. Pojat tienaavat jonkun ropon myymällä sanomalehtiä. Ja jos turisti haluaa maksullista seuraa, sitäkin löytyy.

Turistien kaikottua hotellit ovat irtisanoneet suuren osan työntekijöistään. Kaupittelijoiden asiakkaat ovat pääosin kadonneet. Mitä näille ihmisille nyt tapahtuu? Miten he selviävät, kun kokonaisten perheiden selviäminen riippuu turismista?

Ollessani viimeksi Mombasan rannikolla juttelin kangoja myyvän naisen kanssa. Hän vaikutti varsin hyvin toimeentulevalta. Laskin, että keskimääräisellä myyntihinnalla hän pääsi mukaville päiväpalkoille. Hän kertoi, että hyvän viikon jälkeen hän käy ostamassa ison pinon kangoja ja myy niitä turisteille milloin pienemmällä, milloin suuremmalla tuotolla. Amerikkalaiset olivat hänen toiveasiakkaitaan, he kun maksavat aina ylihintaa. Silti, hän totesi, turisteja ei aina ole, ja rahaa täytyi tehdä silloin kun voi.

Toivon, että hän, kuten muutkin paikalliset, ehtivät ansaita edes jotakin ennen joulukuun lopun vaaleja seurannutta turistikatoa. Tulevien kuukausien ja ehkä vuosienkin aikana tienestejä täytynee etsiä muualta.

Johanna Latvala

Kirjoittaja on sosiaaliantropologi. Hänen väitöstutkimuksensa käsittelee Nairobissa asuvien korkeasti koulutettujen naisten perhe- ja sukulaisuussuhteita.

Lupa tappaa?

Johanna Latvala

Uutiset Keniasta käyvät yhä huolestuttavammiksi. Joidenkin viestimien mukaan hallitus on antanut poliisille valtuudet ampua aseistautuneet mellakoijat järjestyksen palauttamiseksi, jollei heitä muuten saada kuriin. Käytännössä poliiseilla on oikeus ampua ne, jotka kunkin poliisin tulkinnan mukaan ovat vaarallisia. Kuulostaa pelottavalta.

Kenialaiset poliisit ovat korruptoituneiden ja väkivaltaisten maineessa. Tuntemieni kenialaisten mukaan korruptio vaikutti kuitenkin vähentyneen ja ihmisoikeudet lisääntyneen viimeisten vuosien aikana. Poliisitkin tuntuivat vähän inhimillisemmiltä. Nyt korruptio kuitenkin kukoistaa taas ja ihmisoikeuksia rikotaan joka taholla.

Mellakoijat ovat monin paikoin asettaneet tiesulkuja liikkumisen estämiseksi. Kansalaiset ovatkin joutuneet maksamaan poliisille lahjuksia, jotta nämä turvaisivat heidän pääsynsä pois väkivaltakeskuksista. Poliiseilla on mahdollisuus käyttää vallitsevaa tilannetta häikäilemättömästi hyväkseen. Ne, joilla on rahaa, saattavat päästä turvaan. Loput jäävät oman onnensa nojaan.

Mutta ei rahakaan aina auta. Myös poliisit ovat ihmisiä omine etnisine taustoineen ja mielipiteineen. Entä jos heimokiihkoileva poliisi ampuu vastustajia, kun siihen on mahdollisuus? Tilanteessa, joka Keniassa tällä hetkellä vallitsee, lienee mahdotonta varmistaa, etteivät poliisin toimet muutu mielivaltaisiksi.

Huolestuttavaa on lisäksi se, että median ja ulkopuolisten tarkkailijoiden mukaan hallitus yrittää vaientaa mediaa raportoimasta koko totuutta. Onko myös poliiseilla nyt lupa tappaa, ja vieläpä ulkomaailmalta pimennossa?

Kirjoittaja on sosiaaliantropologi. Hänen väitöstutkimuksensa käsittelee Nairobissa asuvien korkeasti koulutettujen naisten perhe- ja sukulaisuussuhteita.