Bangkok-Vientiane-Pakse

VILLE HOKKA

Kuuntelen kuinka ranskalaisella aksentilla englantia pulputtavan keski-ikäisen herrasmiehen ääni kohoaa: “If you want to do it, you can! For sure! It is just a matter of will. Do not tell me that in a train yard like this there are no other first class compartments available. I won’t accept that!”, miekkonen huutaa naama punottaen.

Aloitan matkaani Bangkokista Nong Khaihin, Laosin rajalle, josta jatkan Vientianeen. On maanantai, joulukuun ensimmäinen päivä. Vientianesta matkaan edelleen yöbussilla Pakseen, eteläiseen Laosiin. Paluumatka Paksesta Bangkokiin taittuu autolla. Odotan vuoroani yöjunan lipputiskillä ja matkustajille on juuri kerrottu, etta ensimmäisen luokan vaunut on jostakin syystä poistettu.

Tiskin takana istuva virkailija kuuntelee ranskalaista vaitonaisena eika virka mitään, vaikka hän eksyy jo aiheesta. “What is wrong with you? First you close the airports. Now there are no compartments!”, mies jatkaa viitaten protesteihin, jotka sulkivat Bangkokin Suvarnabhumin kansainvalisen lentokentän. Olen junassa samassa syystä eli siksi, että lentäminen ei ole mahdollista. Lentokenttä on suljettuna jo kolmatta päivää. BBC:n mukaan 300 000 matkustajaa on jäänyt matkan päälle.














* * *

Ajat ovat muutoinkin mielenkiintoiset, sillä Thaimaan toimiva hallitus pakeni Chiang Main kaupunkiin pelätessään turvallisuutensa puolesta. Suomennettuna vallankaappausta. Armeija ei ole suostunut hajottamaan lentokentän mielenosoituksia, joten poliisivoimat yrittivät. Miesalivoima oli kuitenkin ilmeinen, joten hallituksen yritys jai laihaksi. Pääministeri reagoi erottamalla kansallisen poliisijohtajan.

Kaikki tämä jää kuitenkin taakseni, kun suunnistan hyttiini. Tilaan munakkaan ja keskustelen australialaisen vanhemman miekkosen kanssa illan pimetessä. Hän on eläkematkalla Thaimaan pohjoisosiin. Lapsiperheen mekkalointi tylpistyy korvatulppiin ja saan nukuttua reilun kahdeksantuntisen.

* * *

Jonotettuani Nong Khaissa kolmisen tuntia saan viisumin ja jatkan Vientianeen. Tapaan WWF:n työtoverini, joiden kanssa valmistelemme seuraavan päivän workshoppia aluekunnan (district) viranomaisille maankäytön suunnittelun tueksi. Saamme sisällön valmiiksi parahiksi kello kuuden aikaan illalla, jonka jälkeen on aika jatkaa linja-autoasemalle.

Samaan aikaan rajan toisella puolella kuohuu, sillä korkein oikeus on juuri tuominnut päähallituspuolueen vaalivilpista. Pääministeri, joka pari päivää aikaisemmin erotti poliisijohtajan, suljetaan politiikasta viideksi vuodeksi useiden puoluetovereidensa lailla. Korkeimmassa oikeuden istuntosalissa on sielläkin kummallista, sillä hallitupuolueen kannattajat sulkivat tuomarit tunneiksi oikeussaliin.

Haukkaan linja-autoaseman vietnamilaisessa ravintolassa palasen lihaa sekä paikallista makkaraa, jonka jälkeen kömmin yöbussiin. Matkustamo koostuu sängyistä. Etsiydyn omaani ja yritän olla ajattelematta, minkälaista huippunopeutta yön halki kiitävä kuljettaja mahtaa pitää. Turvavöitä bussin sängyissä ei ole.

* * *

Saavun Pakseen kello 5.30 ja otan mopotaksin hotellille. Nukun parisen tuntia ja tapaan jälleen WWF:n työtovereita, joiden kanssa jatkamme työpajan petaamista. Jaamme roolit, käymme läpi sisällön, kertaan esitykseni. Tarkoituksenamme on tuottaa käsitys aluekunnan vahvuuksista, mitä viranomaiset haluaisivat tulevaisuudessa kehittää sekä aluekunnan kehityksen summaava visio.

Työpajaan saapuu kaksitoista aluekunnan suunnittelijaa sekä kuvernööri, joka johtaa kokousta. Ryhmätyot ottavat sujuakseen, joskin aikataulun kanssa täytyy kiriä. Päivän päätteeksi aluekunnan suunnittelijat ovat listanneet taloudelliset ja sosiaaliset vahvuutensa ja luodanneet, miltä suotuisa tulevaisuus mahtaa näyttää.

Viranomaiset ottavat tavoitteekseen lisätä metsäpinta-alaa 70 %, vähentää maanviljelysalueita sekä nostaa riisintuotannnon tehokkuutta hehtaaria kohden. Tavoitteellista olisi vähentää väestönkasvua ja ottaa heikosti tuottavia maatalousalueita riisinviljelykseen. Vision laadinta jää puolitiehen, joten valikoimme ryhmästä kolme jäsentä. He saavat visioinnin kotiläksykseen. Palaamme Pakseen ja vietämme lokoisan illan hotellin kattoravintolassa.

* * *

Seuraavana aamuna saan kyydin rajalle, jossa suoritan muodollisuudet puolessa tunnissa ja kävelen reppuineni Thaimaan puolelle. Löydän miehen, joka odottaa nimikyltin kera. Edessä on kahdeksan tunnin ajomatka Bangokiin.

Kirjoittaja työskentelee maankäytön asiantuntijana Bangkokissa.

Kehitysyhteistyöntekijät sukkuloivat aika-akselilla

SEPPO SIPILÄ

Kehitysprojektilaisen elämä muuttoineen on myös aikamatkailua. Se ei ole näytteitä matkailuteollisuuden sisällöntuotannosta, vaan kohtaat ihmisiä haasteittensa parissa. Ihmisiä, joita et ole aikaisemmin tavannut, joiden ratkaisuihin sinulla on määrä vaikuttaa, tavoilla jotka parhaimmillaan koetaan positiivisesti. Eikä sinuakaan kukaan tunne, voit siis vapaasti koettaa olevasi entistä parempi ihminen. Mukanaoppiminen auttaa ennustamaan, jos ei nyt ihan tulevaisuutta, niin yhä uusia muutosprosesseja. Kehitystyö luontevoittaa työn ja vapaa-aikasi suhdetta ja antaa palaajille yllättäviäkin eväitä, vaikkapa ruokafuusioiden elämykset. Ei yllätä että kehitysmaissa voimissaan olevaa yhteisöllisyyttä - se on sitäkin että ihmiselämään suhtaudutaan vähemmän yksilökeskeisesti - herätellään meillä pelastamaan webeissään sekoilevia nuoria.

Nyt kun ekologisuus on edennyt kehityksen kärkiteemaksi, vaihtavatko meikäläiset valmiiksi ekologiseen Maasai-malliin vai tarjoammeko Afrikalle, joka aina on käyttänyt resursseja meitä vähemmän, taas uutta teemaa? Suuntaan tai toiseen, ja pantakoon katastrofiapu lausuman ulkopuolelle, jos paluumuuttaja koki tehtävänsä yksinomaan antamisena tai auttamisena, oli hän todennäköisesti väärä henkilö ko. tehtävään.

Kehitysongelmat on kuvattu ToReiksi: tavoitteet, komponentit ja resurssit. Tehomittarit määritellään; niitä riittää onnellisuudellekin. (Bhutanissa projektioppeja on omaksuttu sammakonaskelin - niinkuin projektit aina tahditetaan - ja niinpä siellä 24 Gross National Happiness indikaattoria on institutionalisoitunut perustuslakiinsa, art. 9.) Loppuprojekti aina kaipaisi brittejä; vain he osaavat kirjata ToRin 1:1 toteutuneen.

Tavanomaan, projekti lakaisee niin yhteisöarvot kuin (vanhentuneiksi oletetut) laitkin maton alle. Kehitysklisheessä ei jaeta kaloja, vaan opetetaan miehiä kalastamaan. Tarkemmin, me haluamme auttaa heitä vaurastumaan, investoimalla kalastuslaivastoon, jotta kalaa riittäisi meillekauas myytäväksi. Miehet ongella kysyvät kuorossa ’miksi’. Lännen opettaja vastaa ’jotta sinulla olisi paremmanlaatuista vapaa-aikaa, sitten kun olet päässyt eläkkeelle’. - Tälle vuoropuhelun alulle sitten on monta ihan hyvää jatkoa.

Minun projektini tyypillisesti ovat pyrkineet korkeatasoisen vientilaatuympäristön luomiseen. Lähennetään maan lainsäädäntöä kansainväliseen suuntaan jotta varmistaudutaan jo ennen kuljetusta että kalat ja muu vastaavat EUn direktiivejä, ettei niitä tuontimaan tarvitse tutkia ja tuhota. Yhteisöllisyys kuitenkin vaanii ja tuo vivahdetta: laatu kuin laatu, mutta yrittäjä-veljelle on sertifikaatti toki aina myönnettävä! Niinpä ainakin EGACin (Egyptin akkreditointilaitos) virallinen lista vuoteen 2005 kulloisistakin sertifikointioikeuksista näyttäytyi minulle varsinaisena on-off-kronologiana. Siinäpä biznesideaa ulkomaalaisille!

Yleensä projekti on kansallisuuksien, arvojen, mittareiden ja päämäärien sekamelska; suolaa ja öljyä päälle saadaan eurooppalaisten kansallisomituisuuksista. Niinpä vanhan roomanvaltakunnan alueelle ei kaivata pohjoisia ulottuvuuksia, kuten brittejä. Näissä MEDA-maissa gallialaiset pitävät kaikkia perhosenjalostusta isompia projekteja strategisesti tärkeinä, ja ne on vallattava. Italialaiset tukevat heitä - edistääkseen joko Padanian itsenäisyyttä tai kansallista yhtenäisyyttään. Kaksi italianshortteria on uskollinen spaghettitiimisi, kolme järjestäytyy mafiaksi, mutta neljä voi jo saattaa peuhaamaan omillaan, jäsentenväliseen taistoon.

Entisissä ottomaanivaltioissa, vieläpä kauempana, kuten kyrillisissä ’-staneissa’, kreikkalaiset konsultit ovat laatineet todella upeita PCA-harmonisointiohjelmia , mielessäänkö mennyt aleksanterin valtakunnan gloria?
Suomalaisilla on paineita voittaa arvokisoissa. Saammekin toki kaikilta muilta transparenssipisteitä, koska käymme kansallisia kateuskampituksiamme turhan isoilla areenoilla. Eipä ihme ettei Suomessa kukaan nosta kättään hyvien arvosanojen omistajuudesta. – Hyvää joulua ja mahdollisimman hyvää vuotta 2009 kaikille!

Joulu on toivon aikaa: Obama, latinot ja Latinalainen Amerikka

ANA MARÍA GUTIÉRREZ SORAINEN

Suomen tiedotusvälineissä on arvioitu myönteisesti Yhdysvaltojen valitun presidentin Barack Obaman henkilövalintoja kabinettiinsa. Myös Latinalaisessa Amerikassa on julkisuudessa tarkkailtu Obaman henkilövalintoja. Valintoja on arvioitu sekä alueen että Yhdysvalloissa asuvien latinojen kannalta.

Pitkälti latinoäänestäjien ansiosta Obama voitti muun muassa Uudessa Meksikossa, Coloradossa, Nevadassa ja Floridassa. Obaman voitto on herättänyt toiveita paitsi Yhdysvalloissa asuvien latinojen aseman parantamisesta, myös Latinalaisessa Amerikassa alueen maiden ja Yhdysvaltain välisissä suhteissa. Jäihän tämä ”takapiha” George Bushin kaudella suhteellisen vähäiselle huomiolle.

Antavatko Obaman henkilövalinnat viitteitä siitä, että nämä toiveet voisivat saada vastakaikua? Ehkä. Uuden Meksikon kuvernööri, Bill Clintonin hallituksen energiaministeri ja YK-suurlähettiläs Bill Richardson sai kauppaministerin paikan. Richardsonin juuret ovat Meksikossa. Hän on asunut siellä ja puhuu espanjaa täydellisesti. Jotkut arvelivat, että Richardsonista voisi tulla jopa ulkoministeri, mutta tämä salkku meni Hillary Clintonille.

Taloudellinen taantuma hillitsee toiveita Yhdysvaltojen ja Latinalaisen Amerikan maiden kauppasopimuksen allekirjoittamisesta. Monet analyytikot ovat ennustaneet Obaman talouspolitiikan kääntyvät protektionistiseen suuntaan, kuten on tapahtunut monien aikaisempien taantumien aikana. Pessimistit veikkaavat, että Richardsonin keskeinen rooli voi olla Obaman hallinnon huonojen uutisten vienti Latinalaiseen Amerikkaan.

Toinen merkittävä latinonimitys on Mariano Florentino Cuéllar, josta tuli Obaman maahanmuuttoasioiden pääneuvonantaja. Florentino Cuéllar opettaa Stanfordin yliopistossa ja myös hänellä on poliittista kokemusta Bill Clintonin hallinnon ajoilta. Nimitys on saanut hyvän vastaanoton maahanmuuttajajärjestöjen taholta. Analyytikkojen mukaan Florentino Cuéllarin valinta viittaa Obaman pyrkimykseen ottaa etäisyyttä Bushin hallinnon tiukkaan maahanmuuttopolitiikkaan.

Latinalaisamerikkalaisesta näkökulmasta merkittävä nimitys on myös Luis Caldera. El Pason latinokortteleissa kasvaneen Calderan vastuulla ovat muun muassa tiedotus, presidentin lentomatkat ja terveydenhuolto, Camp David sekä valkoisen talon ruokapalvelut. Calderan tehtävät eivät liity poliittiseen päätöksentekoon, mutta asema on käytännössä aivan keskeinen. Calderalla on sekä upseerin tutkinto West Pointista että lakimiestutkinto Harvardista.

Voisi ajatella, että jo nämä kolme nimitystä antavat uudenlaisen ilmapiirin neuvotteluille Yhdysvaltojen ja Latinalaisen Amerikan välillä. Selvää tietenkin on, että Latinalaisessa Amerikassa odotukset jossain määrin vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Kolumbia odottaa kauppasopimuksen allekirjoittamista ja lisää apua huumeiden vastaiseen kamppailuun. Kuuba toivoo kauppasaarron lopettamista, mitä hankaloittaa Yhdysvaltojen kuubalaisväestön vastustus. Venezuelan, Ecuadorin, Bolivian ja Nicaraguan vasemmistohallitukset odottavat maiden hallintojen kunnioitusta.

On kiintoisaa nähdä myös se, millaiseksi Latinalaisen Amerikan maiden suhtautuminen Yhdysvaltoihin muotoutuu Obaman kaudella. Jatkaako Venezuelan presidentti Hugo Chavez vitsailuaan ja Yhdysvaltojen hallinnon sanallista löylyttämistä? Vieläkö Nicaraguan presidentti Daniel Ortega syyttää Yhdysvaltoja imperialismista? Kuuluuko kuubalaiseen retoriikkaan vielä Yhdysvaltojen nimittäminen terroristivaltioksi? Onhan Obama luvannut sulkea Guantánamon vankilan.

Selvää tietenkin on, että Latinalainen Amerikka ja Yhdysvaltojen latinoyhteisö eivät tule olemaan Obaman hallinnon ykkösprioriteetti. Siitä pitävät huolen varsinkin taloudellinen taantuma ja Bushin hallinnon Irakin ja Lähi-idän -perintö. Joulu on kuitenkin toivon aikaa myös mantereen latinoille.

Uusi kirjoittaja: Eija Ranta-Owusu

"Olen tutkija Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksella.
Taustaltani olen sosiaaliantropologi ja olen työskennellyt YK:ssa ja
kansalaisjärjestöissä. Tällä hetkellä teen väitöskirjaa Bolivian
kehityspolitiikasta ja olen kenttätöissä La Pazissa. Pohdiskelen
esimerkiksi sitä, millä ehdoilla paikallisiin olosuhteisiin,
esimerkiksi alkuperäiskansojen tapoihin ja uskomuksiin, keskittyvä
kehityspolitiikka voisi toimia modernissa, globaalissa maailmassa.

Teemoina minua kiinnostavat kehityspolitiikka, alkuperäiskansat &
Latinalaisen Amerikan afro-väestö, kansalaisliikkeet, naisten asema,
valtion rooli yhteiskunnallisessa kehityksessä."

Ehdollisuudesta omistajuuteen: Muuttuuko Maailmanpankki?

EIJA RANTA-OWUSU

Haastattelin muutama kuukausi sitten Bolivian pääkaupungissa La Pazissa Maailmanpankin pääekonomistia. Oletukseni oli, että Maailmanpankin ja intiaanivasemmistohallituksen suhde olisi erittäin konfliktinarka. Kun rahoituslaitoksen ekonomisti aloitti hehkutuksen Maailmanpankin ja Evo Moralesin hallituksen välisistä erinomaisista suhteista, lensi ideologisiin ristiriitoihin keskittyvä kysymysrunko roskakoriin.

Hallitus, jonka suosio pohjaa uusliberalismin ja ulkomaisen imperialismin diskursiiviseen vastustukseen, toimii siis erinomaisessa yhteistyössä voimakkaasti kritisoimansa kansainvälisen rahoituslaitoksen kanssa. Miten tämä on mahdollista? Ajatukset vastarinnasta ja muutoksesta kuuluvat siis romukoppaan, vai kuuluvatko?

Kun Evo Moralesin hallitus aloitti työnsä tammikuussa 2006, oli suhtautuminen rahoituslaitoksiin, kehitysyhteistyörahoittajiin, ja etenkin Yhdysvaltoihin, nihkeä. Kansalaisliikkeiden riveistä ja yliopiston luentosaleista valitut ministerit ja virkamiehet kritisoivat voimakkaasti ulkomaalaisten suurta vaikutusvaltaa sekä taloudellista ja poliittista ehdollisuutta.

Kun lähes kolme vuotta on kulunut, hallituksen suhde kehitysyhteistyötoimijoihin on muuttunut aivan toisenlaiseksi. Vaikka vieläkin on ihan selvää, kenen käsissä talous- ja kehityspolitiikan nuorat ovat, on demoniasenne siirtynyt menneisyyteen. Yhdysvallat on ainoa maa, jonka kanssa ideologiset kiistat jatkuvat, kun taas eurooppalaiset ovat tukeneet Bolivian uutta kehityspoliittista linjausta avokätisesti alusta lähtien.

Maailmanpankin tarina kertoo paljon. Alussa kaikki yhteistyö tyrehtyi, kun rahoituslaitos symboloi Moralesin kannattajajoukoille epäsuosittuja rakennesopeutusohjelmia sekä perustarpeiden, kuten veden, yksityistämistä. Tämän vuoden aikana Maailmanpankki on puolestaan tehnyt ”maailmanennätyksen” hyväksyttyjen projektien määrässä ja toimeenpanossa. Pääekonomistin mukaan muutos johtuu rahoituslaitoksen sisäisestä sukupolvenvaihdoksesta, (bolivialaisten ekonomistien) varsin kriittisestä suhtautumisesta aikaisempaan ehdolliseen talouspolitiikkaan sekä siitä, että Maailmanpankki on antanut Moralesin hallitukselle täyden vapauden valita ideologinen linjansa, vaikkei se sitä jaakaan. Yllättävää joustavuutta siihen nähden, miten vahva sananvalta sillä on ollut Boliviassa viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana.


Samaan aikaan Moralesin ministereillä ja virkamiehillä on muutaman vuoden kokemuksen jälkeen realistisempi käsitys siitä, miten maan kehitystä viedään eteenpäin ja että sitä varten tarvitaan myös kykyä neuvotteluihin ja diplomatiaan. Presidentti itse on sen sijaan jatkanut vahvaa uusliberalismin vastaista retoriikkaansa. Hän on kuitenkin melko yksin puheidensa kanssa, sillä käytännössä politiikan teko pohjaa maltillisiin uudistuksiin.

Bolivian esimerkki osoittaa, kuinka poliittinen muutos voi edistää hallituksen omistajuutta kehityspolitiikassa ja muuttaa kehitysyhteistyörahoittajien roolia. Ensimmäistä kertaa kehitysrahoittajat eivät ole yksin tasa-arvovaatimuksineen, vaan Bolivian hallitus on nimenomaan profiloitunut niiden kannattajina. Maailmanpankin ja muiden kehitysyhteistyörahoittajien päätavoitehan tulisi olla kehitysmaiden omien kehitysaloitteiden tukeminen, joten rahoituslaitoksen Bolivia-linjausta ei voi kuin onnitella ja toivoa, että poliittiseen muutokseen pohjaavasta omistajuudesta tulisi ehdollistamisen sijaan uusi vallitseva kehitysparadigma.

Puhuvia päitä - nuokkuvia niskoja

MARJA-LEENA KULTANEN


Arvovaltainen paneeli puntaroi kaupan ja kehityksen kytköksiä. Jättiläisruuduilla kulloinenkin puhuja heristelee käsiän tai painottaa muuten sanojaan. Välillä kamera leikkaa yleisön joukkoon.

Viimeiset kolme kuvaa ovat kertoneet kokousväsymyksestä: milloin kuvassa nuokkuu vitivalkoiseen kaapuun verhoutunut konferenssivieras, milloin liituraitamies tai kirkasväriseen asuun pukeutunut nainen.Yhteistä kaikille ovat luppaavat silmäluomet.

Etsiikö kuvaaja tahallaan nuokkujia? Tuskin. Puhuvia päitä on joka salissa, yleiskeskustelun kanssa yhtä aikaa on käynnissä monta seminaaria ja paneelikeskustelua, joissa pohditaan kehitysrahoituksen tilaa ja tulevaisuutta.
Kaikki tämä nopeasti rikastuneen Qatarin pääkaupungin prameissa kokoushotelleissa.

Onko täällä oikeasti kehityksen tekijöitä?
Kyllä me autamme, emme vain tee siitä suurta numeroa, kertoo toisen Persianlahden maan, Arabiemiraattien, talousministeri sattuessaan suomalaisten kanssa teetauolle. Meidän järjestömme tekee työtä hädänalaisten lasten hyväksi, sanoo bahrainilaisen järjestön Rana Al Sairafi, joka toi esiin kysymyksen arvoista budjetointia koskevassa keskustelussa.

Vaikka säkenöivää keskustelua on turha odottaa, välillä kokousväki havahtuu. Kauppa ja kehitys -seminaarissa herättäjänä oli Kiinan WTO-suurlähettiläs, jonka onnistui lyhyessä puheenvuorossa kuljettamaan kuulijat Kiinan kauppahistorian läpi Han-dynastiasta kulttuurivallankumouksen turbulenssiin ja talouden uuteen nousuun.