Itäafrikkalaista yhteistyötä naapurissani

Henri Purje

Tilanne oli outo. Ympärilläni puhuttiin kiihtyneesti Ruandan kansanmurhasta, kädet heiluivat, hutut ja tutsit menivät sekaisin. "Älkää unohtako batwoja", joku lisäsi. "Me olemme Ruandan ja Burundin sorretuin vähemmistö."

Eikö tämän konfliktin pitänyt loppua jo ajat sitten? Eikö Ruandan sovitteluprosessi olekaan ollut "esimerkillinen", kuten lehdissä on kerrottu. Ja että demokratiakaan ei oikein toimi? Maassahan on naiskansanedustajiakin kuulemma enemmän kuin Suomessa...

Puheenjohtaja rauhoitteli keskustelua. Joku sanoi jotain swahiliksi. Kas, tuon kaverin olenkin nähnyt aiemmin. Taisi olla Tansanian televisiossa.

Ulkopuolella helsinkiläiset kiiruhtivat lounaalle.

Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOSin ja Shalin ry:n torstaina 25. syyskuuta järjestämä Ethnicity and Conflict in Eastern Africa -seminaari oli yksi mielenkiintoisimmista, joihin olen osallistunut. Paikalla oli ihmisiä vähintään tusinasta Afrikan maasta. Yhteistä näille tutkijoille, kansalaisaktivisteille, virkamiehille ja muille oli se, että heillä kaikilla on omakohtaista sanottavaa etnisyyden ja identiteettien merkityksestä Itä-Afrikan konflikteissa.

Jo sitä, että näin monipuolinen asiantuntijajoukko saatiin kokoon, voi pitää saavutuksena. Että se tapahtui Suomessa, on pieni ihme. Järjestäjät ansaitsevat suuret kiitokset.

Värikästä ajatustenvaihtoa seuratessani en voinut olla vertaamatta kuulemaani valtavirtamedian yksipuoliseen Afrikka-uutisointiin. Silloin harvoin, kun Afrikka ylittää uutiskynnyksen – lähinnä näyttävien kriisien aikaan – tarjolla on usein vain yksi näkökulma. Tämä hyvä, tuo paha. Mitä jos joskus lavennettaisiin perspektiiviä? Kerrottaisiin jotain vaikka niistä batwoista.

Erityisen hienoa oli se, että seminaari oli toteutettu afrikkalaisten ehdoilla. Suomalaiset hoitivat organisoinnin, mutta ymmärsivät väistyä taka-alalle keskustelun alettua.

Ajatustenvaihdon intensiteetistä, osallistujien kommenteista ja loppuiltapäivän innokkaasta yhteystietojen vaihdosta päätellen seminaarista jäi jotain käteen myös puhujille – itse asiassa luultavasti paljon enemmän kuin meille "paikallisille".

Kotiin pyöräillessäni mietin kahta asiaa.

Ensinnäkin sitä, että identiteettiin ja itseymmärrykseen liittyvät kysymykset ovat pohjimmiltaan universaaleja. Eroa on vain minäkuvan rakennuspalikoissa.

Toiseksi sitä, että tehokasta kansainvälistä yhteistyötä voi tehdä myös Suomessa.

Verkottumisessa olemme oppilaita

Seppo Sipilä

Entinen valtamerilaivakokki, nykyinen strategiaprofessori, Bob de W. luennoi runsaat kymmenen vuotta sitten Almatyssä Kazakstanin ’Ryskulov’ kauppakorkeakoululla aiheesta verkottuminen. Teemamme oli lainattu John Naisbitt’in ”Megatrends”-teoksesta jo vuodelta 1982: tiimityötä ja matalia hierarkioita. ”Networking on teonsana, verkottuja hakeutuu valitsemiensa henkilöiden tuttavuuteen ”.

Kuulijakunta oli professoreita, noin 1950-60 luvuilla moninkertaisesti marxilaisuuteen indoktrinoituja taloustieteilijöitä; kymmenilläkin kunniamerkeillä ylis-alistettuja. Juhlatilaisuuksissa tuo ’opetusneuvos’-kuorrutus oli aina esillä, epäilemättä ihan vasemman kehonpuoliskon painolastina. Foorumin, meidän EU-projektimme, tehtävänä taas oli päivittää, kernaimmin korvata, suunnitelmatalouden opetusohjelmat eurooppalaisilla, jotta kaivatussa markkinataloudessa osattaisiin toimia. Mutta kun kukaan kuulijoista ei ollut valtameriä nähnyt, hämmensikö Puhuja heille puuro-menyytä?

Hän teki ensin etäisyyttä pienten maiden eksklusiiveihin hyväveli-verkostoihin: 'Ne lannistavat innovaatiot, ajavat jäsenten itsekkäitä etuja, eivätkä optimoi resurssien allokointia. Toisin kuin uudet verkot, ne eivät ole tasa-arvoisia.'

Naisbitt’in kirja oli hahmotellut verkostot – siinä sivussa selvästikin myös open source innovaatioprosessin - jo ennen webin ensimmäistä sukupolvea: ’[puhelimella] tiedonkulku nopeutuu’, ’maisemakonttorissa on helppo saada informaatiota ’, ’innovaatioita syntyy kun rakennamme toinen toistemme panoksille; oma idea kierrättyy takaisin jalostettuna ja kommentoituna’. Komento-organisaatioihin verrattuna, kukkaissukupolvi ehti mukaan moneen. Pian tietokoneprofessori Manabayev kysyykin Puhujalta: ’miten tuollaiset networkit tasantarkkaan muodostetaan?’ ’Ei muodosteta, ne syntyvät innostuksesta. Networkit ovat kuin kalaverkko solmupisteineen mutta kolmiulotteisina jokainen yksilö voi olla oma keskipisteensä ’. Ne ulottuvat yhteiskunnan laidasta laitaan ja luovat poikkitieteellisyyttä asioiden ja ihmisten välille’.

Yksilökeskeisyys, poikkitieteellisyys ja akateeminen vapaus oli toki Neuvostoliiton jäljiltä outoa. Aivan kuin kehitysmaissa, ’mikään siellä ei toiminut mutta kaikki voitiin järjestää’. Niinpä kuulijoilla oli verkostoista paljon syvällisempi kokemus kuin Puhujalla ja hänen lähdekirjallaan. Kun vielä kuuluisampi kirjoittaja Marx oli kirjoituskammiossaan allokoinut tavarat tarpeen mukaan, järjestelmän operaattorit jakoivat tuttavuuden perusteella. Markkinointiprofessorin maailma oli ylösalaisin kun huono tavara kävi kaupaksi ja myyjälle tarjottiin vielä bonusta. Innovaatioprofessuuri oli täysturha, koska kaksitahtiautojen valmistus oli jo määrätty Itä-Saksalle; vain hevosjalostus jäi luontumaan kazakeille. Oli Järjestelmä, tuotelistat ja tekijöiden nomenklatuura. Akateemisen uteliaisuuden paikalla oli uneliaisuus ja korkealta tulivat tutkimusmääräykset ja -tulokset. Vain laskentatoimen professorin luomisvoimalle oli käyttöä. Verkosto oli aina ruokaturva ja Stalinin peruja yleinen henkiinjäämistrategia, ei suinkaan jotain joka nähtiin uusimpana organisaatiovillityksenä.

Ainakaan Manabayevia ei esitelmä ollut kolahduttanut. Puhujan kärsimykseksi, hän turhaan uudisti kysymyksensä siitä miten nuo verkostot luodaan.

Lännen kansalaisena hän olisi vaatinut tietoa ja sitten keksinyt Web 2.0:n ja Facebookin ajat sitten (mutta kuoli pian sairaalan hoitovirheeseen). Jos taas hän olisi keksinyt sen jo neuvostojärjestelmässä, underground-tuote olisi hyllytetty vaarallisena. Niinpä Facebook ja muut yhteisöfoorumit täsmentyivät verkostojen työkaluiksi vasta tällä vuosikymmenellä. Nythän niistä on jo ammattilaisten versiot.