Global.finland.blogin kirjoittajajoukko sai vahvistusta viime viikolla Ana María Gutiérrez Soraisesta. Esittelemme samalla muut vakiobloggaajamme.
Ana María Gutiérrez Sorainen
"Olen 41-vuotias neljän lapsen äiti, toimittaja, kielenopettaja, kääntäjä, tulkki ja tulevan kunnanvaltuuston jäsen Nurmijärveltä. Suoritin yhteiskuntatieteen maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa 1995. Olen syntynyt Nicaraguassa ja asunut ja opiskellut 10 vuotta Kuubassa. Suomessa olen asunut 16 vuotta. Olen Suomen kansalainen.
Olen kiinnostunut aiheista kuten demokratiakehitys, naisten asema, tiedotusvälineet, sananvapaus, poliittiset tilanteet, ja muut ajankohtaiset asiat. Taustani vuoksi olen kiinnostunut Nicaraguan, Kuuban ja Suomen asioista. Globaalissa maailmassa on mielestäni kuitenkin oltava avoin kaikille aiheille ja maanosille."
Johanna Latvala
"Olen kenialaisista sukuverkostoista väitellyt sosiaaliantropologi. Olen kiinnostunut muun muassa sukulaisuudesta, gender-asioista, köyhyydestä, ihmisoikeuksista, siirtolaisuudesta, seksiturismista ja naiskaupasta, sekä ihmisten arkisesta elämästä eri puolella maailmaa.
Seuraan erityisesti Itä-Afrikan tilannetta, mutta myös Thaimaa on lähellä sydäntäni. "
Seppo Sipilä
"Olen toíminut kaupan, kauppaopetuksen, infrastruktuurin ja rahoitusalan projektitehtävissä lukuisissa Aasian, Afrikan ja Lähi-Idän maissa. Näistä monissa projekti on korvannut vanhentuneen systeemin, vaikkapa koulutusohjelman tai standardit, eurooppalaisella.
Innovaatiot, tyyppiä 'miten yhteisöt saadaan hallitusti hyödyntämään ulkopuolisia markkinamahdollisuuksia' ja uusi media, kuten virtuaalisten yhteisöjen joukkovoima projektien toimeenpanossa, kiinnostavat. Tunnuslauseeni on 'ei kehitystä ilman innovaatiota'."
tiistai 25. marraskuuta 2008
Kuinka selvitä läpi viikon?
JOHANNA LATVALA
Kenialaiset ovat pulassa, sillä maissijauhon hinta on noussut köyhimpien ulottumattomiin. Vuosi sitten joulukuussa kahden kilon paketti maissijauhoa maksoi 48 Kenian shillinkiä (alle 50 senttiä), kun hinta on tässä kuussa ollut korkeimmillaan 120 shillinkiä (yli euron). Hinta ei ehkä tunnu päätähuimaavalta, mutta kun muistetaan, että lähes puolet kenialaisista elää alle 140 shillingin päiväansioilla, perspektiivi muuttuu.
Luettuani uutisen Daily Nationista, mieleeni tulvahtivat maissimuistot. Maissia on Keniassa kaikkialla. Kaduilla myydään grillattuja maissintähkiä ja maissia käytetään monissa ruuissa. Kansallisruoka on ugali, maissipuuro.
Muistan kun kenialainen ystäväni opetti minua tekemään ugalia. Luulin, että minulla on kaikki tarvittava, eli maissijauho, kattila, vesi ja suola. Mutta tärkein puuttui. "Et voi tehdä ugalia ilman ugali stickiä!", hän huudahti lähes kauhistuneena. Ugali stick? Mikä se on? Lähdimme kauppaan hankkimaan tuota välttämätöntä tarvekalua, joka osoittautui (tietystä puulajista valmistetuksi) littanaksi, pyöreäreunaiseksi, pitkähköksi esineeksi. Ja vihdoin ugalin teko onnistui.
Maissi kuuluu kenialaisten päivittäiseen ruokaan. Se on kuin peruna tai ruisleipä suomalaisille ennen vanhaan. Vaikka ulkomailla puhutaan maissipuurosta, ugali on pikemminkin maissileipää. Siitä tulee niin tiivistä, että sitä voi leikata leivän tapaan ja muotoilla sen sormilla eräänlaiseksi lusikaksi, jolla syödään joko papuja tai eräänlaisesta pinaatista tehtyä sukumawikiä.
Tuon ihanan, korianterilla maustettavan ruuan nimi, sukumawiki, tarkoittaa suomeksi suunnilleen "viikon läpi viejä". Minulle selitettiin, että nimitys johtui siitä, että sukumawikin ainekset ovat niin halvat, että köyhinkin pystyy ne päivittäin hankkimaan. Sillä siis selviää läpi viikon.
Mutta entä nyt, jos rahat menevät maissijauhopaketin ostamiseen? Millä viikosta selviää?
Kenialaiset ovat pulassa, sillä maissijauhon hinta on noussut köyhimpien ulottumattomiin. Vuosi sitten joulukuussa kahden kilon paketti maissijauhoa maksoi 48 Kenian shillinkiä (alle 50 senttiä), kun hinta on tässä kuussa ollut korkeimmillaan 120 shillinkiä (yli euron). Hinta ei ehkä tunnu päätähuimaavalta, mutta kun muistetaan, että lähes puolet kenialaisista elää alle 140 shillingin päiväansioilla, perspektiivi muuttuu.
Luettuani uutisen Daily Nationista, mieleeni tulvahtivat maissimuistot. Maissia on Keniassa kaikkialla. Kaduilla myydään grillattuja maissintähkiä ja maissia käytetään monissa ruuissa. Kansallisruoka on ugali, maissipuuro.
Muistan kun kenialainen ystäväni opetti minua tekemään ugalia. Luulin, että minulla on kaikki tarvittava, eli maissijauho, kattila, vesi ja suola. Mutta tärkein puuttui. "Et voi tehdä ugalia ilman ugali stickiä!", hän huudahti lähes kauhistuneena. Ugali stick? Mikä se on? Lähdimme kauppaan hankkimaan tuota välttämätöntä tarvekalua, joka osoittautui (tietystä puulajista valmistetuksi) littanaksi, pyöreäreunaiseksi, pitkähköksi esineeksi. Ja vihdoin ugalin teko onnistui.
Maissi kuuluu kenialaisten päivittäiseen ruokaan. Se on kuin peruna tai ruisleipä suomalaisille ennen vanhaan. Vaikka ulkomailla puhutaan maissipuurosta, ugali on pikemminkin maissileipää. Siitä tulee niin tiivistä, että sitä voi leikata leivän tapaan ja muotoilla sen sormilla eräänlaiseksi lusikaksi, jolla syödään joko papuja tai eräänlaisesta pinaatista tehtyä sukumawikiä.
Tuon ihanan, korianterilla maustettavan ruuan nimi, sukumawiki, tarkoittaa suomeksi suunnilleen "viikon läpi viejä". Minulle selitettiin, että nimitys johtui siitä, että sukumawikin ainekset ovat niin halvat, että köyhinkin pystyy ne päivittäin hankkimaan. Sillä siis selviää läpi viikon.
Mutta entä nyt, jos rahat menevät maissijauhopaketin ostamiseen? Millä viikosta selviää?
perjantai 21. marraskuuta 2008
Nicaragua: polarisoituneet tiedotusvälineet demokratian kehityksen hidasteina
ANA MARÍA GUTIÉRREZ SORAINEN
Nicaraguan kunnallisvaalit pidettiin sunnuntaina 9.11. Vaaleissa oli mukana viisi puoluetta, joista merkittävimmät olivat vallassa oleva hallituspuolue sandinistit (FSLN) ja oppositiossa oleva liberaalipuolue PLC. Maan keskusvaalilautakunnan mukaan sandinistit voittivat ylivoimaisesti jättäen liberaalipuolueen toiselle sijalle.
Nicaraguan historiassa ei ole poikkeuksellista, että vaalitaistelu käydään kahden vahvan puolueen välillä. Yllätys ei ole myöskään se, että vaalien jälkeen hävinneen puolueen päähahmo, tällä kertaa liberaalien Eduardo Montealegre – Managuan pormestariehdokas, entinen pankkiiri ja presidenttiehdokas – julistaa vaalit vilpillisiksi.
Poikkeuksellisempaa sen sijaan oli, että nyt sanomalehdistö asettui kannattamaan lähes yksinomaan liberaaleja. Nicaraguan molemmat päälehdet, laadukkaampana pidetty La Prensa ja aikaisempi sandinistien äänenkannattaja, sensaatiohakuinen El Nuevo Diario ovat julkiliberaalin ja presidenttejä tuottaneen Chamorro-suvun jäsenten omistuksessa.
Vaalien edellä ja sen jälkeen La Prensa ja El Nuevo Diario kirjoittivat avoimen myönteisesti liberaalien ehdokkaista. Vaalipäivänä jutut olivat suhteellisen maltillisia. Lehtijutuissa puhuttiin muun muassa äänestysilmoitusten viivästymisestä ja vaalihuoneistojen ovien avautumisesta ja sulkeutumisesta väärään aikaan. Lehtien mukaan kaikilla halukkailla ei ehkä ollut mahdollisuutta äänestää.
Vaalien jälkeisenä päivänä kirjoitusten sävy muuttui kovemmaksi. Molemmat lehdet esittelivät perusteluja vaalitulosten mitätöimiseksi. La Prensan ja El Nuevo Diarion kirjoituksissa ei ollut sijaa muulle kuin vaalivilppiväitteille ja uuden ääntenlaskennan vaatimiselle.
Lehtien blogeissa ja keskustelupalstoilla uhottiin jopa sisällissodalla. Itse yritin kommentoida kirjoituksia ja muun muassa esitin, että kansalaiskirjoittelu ei varmaankaan ole tasapuolista, koska vähävaraiset ja ne, joilla ei ole pääsyä tietokoneisiin – mahdolliset sandinistien äänestäjät – eivät pääse esiin. Viestejäni ei julkaistu. Isoveli ehkä valvoi tässäkin.
Sandinistien kampanjointi tapahtui keskeisesti hallituksen verkkosivujen ja virallistiedotuksen kautta. Tämä on ymmärrettävää siitä näkökulmasta, että äänenkannattaja painetun median puolella puuttuu. Outoa on kuitenkin se, että yksi hallituspuolue käy omaa vaalikampanjaansa valtion virallisten tiedonvälityskanavien auktoriteetilla. Tosin tämäkään ei ole Nicaraguan historiassa uutta, vaan enemmänkin maan tapa. Mikä ei tietenkään ole oikein.
Onhan sandinisteilla oma radio, La Nueva Radio Ya. Vaalikampanjan aikana ja vaalien jälkeen Radio Ya keskittyi erittelemään liberaaliehdokkaiden ja kannattajien toimintaan liittyviä epäselvyyksiä. Liberaalioppositiota kannattavia radioasemia on lukuisia, kuten muun muassa La Corporación ja Radio 15 de Septiembre.
Tietokoneiden ja tietoliikenneyhteyksien vähäisyyden takia radio on varsinkin syrjäseuduilla tärkeä. Tähän liittyy myös se, että opposition mukaan sandinistit häiritsivät oppositiota kannattavien radioasemien signaalia. En tiedä väitettiinkö tällaista tapahtuneen myös toisinpäin.
Runsas viikko vaalien jälkeen El Nuevo Diario kirjoittaa vaaleista yhä kovan linjan juttuja. Samoin Radio Ya ei näytä lauhtuvan. Sen sijaan La Prensassa on pölyn laskeuduttua julkaistu hieman tasapuolisempia vaalianalyyseja. Olipa kovissa puheissa kyse vaalistrategiasta tai ei, suuntaa voi vain tervehtiä ilolla.
Kirjoittaja on nicaragualaissyntyinen toimittaja, kielenopettaja ja kääntäjä. Hän on Nurmijärven tulevan kunnanvaltuuston jäsen.
Nicaraguan kunnallisvaalit pidettiin sunnuntaina 9.11. Vaaleissa oli mukana viisi puoluetta, joista merkittävimmät olivat vallassa oleva hallituspuolue sandinistit (FSLN) ja oppositiossa oleva liberaalipuolue PLC. Maan keskusvaalilautakunnan mukaan sandinistit voittivat ylivoimaisesti jättäen liberaalipuolueen toiselle sijalle.
Nicaraguan historiassa ei ole poikkeuksellista, että vaalitaistelu käydään kahden vahvan puolueen välillä. Yllätys ei ole myöskään se, että vaalien jälkeen hävinneen puolueen päähahmo, tällä kertaa liberaalien Eduardo Montealegre – Managuan pormestariehdokas, entinen pankkiiri ja presidenttiehdokas – julistaa vaalit vilpillisiksi.
Poikkeuksellisempaa sen sijaan oli, että nyt sanomalehdistö asettui kannattamaan lähes yksinomaan liberaaleja. Nicaraguan molemmat päälehdet, laadukkaampana pidetty La Prensa ja aikaisempi sandinistien äänenkannattaja, sensaatiohakuinen El Nuevo Diario ovat julkiliberaalin ja presidenttejä tuottaneen Chamorro-suvun jäsenten omistuksessa.
Vaalien edellä ja sen jälkeen La Prensa ja El Nuevo Diario kirjoittivat avoimen myönteisesti liberaalien ehdokkaista. Vaalipäivänä jutut olivat suhteellisen maltillisia. Lehtijutuissa puhuttiin muun muassa äänestysilmoitusten viivästymisestä ja vaalihuoneistojen ovien avautumisesta ja sulkeutumisesta väärään aikaan. Lehtien mukaan kaikilla halukkailla ei ehkä ollut mahdollisuutta äänestää.
Vaalien jälkeisenä päivänä kirjoitusten sävy muuttui kovemmaksi. Molemmat lehdet esittelivät perusteluja vaalitulosten mitätöimiseksi. La Prensan ja El Nuevo Diarion kirjoituksissa ei ollut sijaa muulle kuin vaalivilppiväitteille ja uuden ääntenlaskennan vaatimiselle.
Lehtien blogeissa ja keskustelupalstoilla uhottiin jopa sisällissodalla. Itse yritin kommentoida kirjoituksia ja muun muassa esitin, että kansalaiskirjoittelu ei varmaankaan ole tasapuolista, koska vähävaraiset ja ne, joilla ei ole pääsyä tietokoneisiin – mahdolliset sandinistien äänestäjät – eivät pääse esiin. Viestejäni ei julkaistu. Isoveli ehkä valvoi tässäkin.
Sandinistien kampanjointi tapahtui keskeisesti hallituksen verkkosivujen ja virallistiedotuksen kautta. Tämä on ymmärrettävää siitä näkökulmasta, että äänenkannattaja painetun median puolella puuttuu. Outoa on kuitenkin se, että yksi hallituspuolue käy omaa vaalikampanjaansa valtion virallisten tiedonvälityskanavien auktoriteetilla. Tosin tämäkään ei ole Nicaraguan historiassa uutta, vaan enemmänkin maan tapa. Mikä ei tietenkään ole oikein.
Onhan sandinisteilla oma radio, La Nueva Radio Ya. Vaalikampanjan aikana ja vaalien jälkeen Radio Ya keskittyi erittelemään liberaaliehdokkaiden ja kannattajien toimintaan liittyviä epäselvyyksiä. Liberaalioppositiota kannattavia radioasemia on lukuisia, kuten muun muassa La Corporación ja Radio 15 de Septiembre.
Tietokoneiden ja tietoliikenneyhteyksien vähäisyyden takia radio on varsinkin syrjäseuduilla tärkeä. Tähän liittyy myös se, että opposition mukaan sandinistit häiritsivät oppositiota kannattavien radioasemien signaalia. En tiedä väitettiinkö tällaista tapahtuneen myös toisinpäin.
Runsas viikko vaalien jälkeen El Nuevo Diario kirjoittaa vaaleista yhä kovan linjan juttuja. Samoin Radio Ya ei näytä lauhtuvan. Sen sijaan La Prensassa on pölyn laskeuduttua julkaistu hieman tasapuolisempia vaalianalyyseja. Olipa kovissa puheissa kyse vaalistrategiasta tai ei, suuntaa voi vain tervehtiä ilolla.
Kirjoittaja on nicaragualaissyntyinen toimittaja, kielenopettaja ja kääntäjä. Hän on Nurmijärven tulevan kunnanvaltuuston jäsen.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Markkinointia pyramidin pohjalla
SEPPO SIPILÄ
’Sustainable Innovations at the Base of the Pyramid’ (BOP) oli ansiokas konferenssi Helsingin kauppakorkeakoululla 26-27.9.2008. Viesti oli että maailman miljardit köyhät voivat olla merkittävä kohderyhmä markkinoilla. Tuotesuunnitteluun panostetaan ja se tapahtuu yhdessä kuluttajan kanssa. Hyöty tulee tuotteen käyttämisestä, elämisen laatu paranee. Hybridimalliset BOP-kehitysprojektit avittavat tiedon tai taidon saantia, infran rakennusta tai rahanpuutteeseen. Ei vain markkinointi vaan myös kehitysohjelmat voivat ohjata parempiin kulutustottumuksiin.
Hintatiedon välittäminen kännyllä on menestystarina. BOPssa malli haluttaisiin monistaa muihin tuotteisiin. Tiedonvälitys onkin käymässä superhalvaksi koska kuulemma peruskännyä saa kohta 25 Eurolla. Hinta tasaantunee kuitenkin vasta kun se on parin euron pinnassa, kun kännyssä on vain yksi 10 gramman siru ja muut kalut vain varmistelemassa että se kelluu kauniisti!
Kännyn menestystarina pitenee tietokoneena - vielä paljon maailmaa on digitoitavissa – lopulta myös kännystä keskukseen päin. Kustannusrakennettaan on vaikea jäljitellä: sekalainen materiaali maksaa ehkä kympin kilo, miljoonan yleiskuluja (tuotesuunnittelu, markkinointi ja hallinto)kattaa miljoonan myyntimäärä kun taas sen softaa kuvaa ’you can sell the cake and still have it’! Näyttäisikin siltä että uusien BOP sovellutusten täytyisi liittoutua tämän informaatioalustan kanssa? Katsotaan, onko käyttövoimaa kestäville sovellutuksille muistakin lähtökohdista.
Savupirteistä eivät silmät pidä ja metsiä tulee säästää: suosittu BOP-konsepti on (parempi) tulisija. Asialla oltiin jo kauan sitten. Eräs Nesteen Forma Finlandia -kilpailun voittajista oli muovinen, muotopuoli ’leluankka’, vedellä tai ilmalla uudelleentäytettävä muotti. Savesta tai laastista ympärilleen oli kelle tahansa helppoa leipoa ekotehokkaan lieden runko. Konsepti (’no-cost stove’; ankan protoa en ollut nähnyt) oli minullekin case-harjoitus kun toimin markkinointikonsulttina Etiopiassa. Ei kantanut: ei noin halvan tuotteen markkinointibudjetista jäänyt lisäarvoa eivätkä aikakauden käyttäjät osallistuneet.
Sambialainen Arulussa-firma projisoi minulle aikanaan (n. 1994) suurten lukujen ekonomiaa. High-tech farmi tuottaa mm. ruusuöljytisleitä, joista tehdään parfyymejä. Nehän ovat aina olleet kalliita ja kuulemma eivät naiset halpoja käyttäisikään. Mutta ostajina heidän tulisi myös tietää, että hinta johtui paljolti yhden perheen vallasta raaka-aineketjussa. Köyhiä tai ei, mutta kaikki naiset käyttävät parfyymejä. Kun markkinamonopolia murretaan, lisätään reippaasti raaka-ainetarjontaa. Silloin halpenevat myös parfyymit ja positiivisten käyttökokemusten kautta, elämisen laatu paranee. Toissijaisesti, rahaa jää muuhunkin. Makrotaloudellisesti se on iso juttu!
Näinkö kohta Etelässä: hajuvettä kainaloon ja villiksi tanssiksi, joraten kännyä liike-energialla lataamaan?
Pohjolassa on vakaa tango ja töpseli. Meillä sähkö kumosi painovoimaa ja vähätteli aurinkoenergiaa - siis ekologiaa - kun sähkön myyntikate edisteli markkinaosuuksia. Mutta vettä voi monella tapaa puhdistaa aurinkoenergialla ja pumpata oinaalla, veden omalla juoksulla. Aurinko antaa suoravoimaa absorptiojääkaapille. Jos sähköä kuitenkin edes vähän on, luotakoon Etelään ensialkuun ikiomat tukiasemat, niin paikalliseeen pulinaan kuin laajaan tietoverkottumiseenkin. Näin siellä päästään selaamaan minun sukupolveni ’appropriate technology’-arkistoja. Voidaan elvyttää aurinko-painovoimaisia järjestelmiä ja hakea naapurien parhaita käytäntöjä. Kehittämistä voivat tukea Etelä-Pohjoinen BOP- yhteisöt.
’Sustainable Innovations at the Base of the Pyramid’ (BOP) oli ansiokas konferenssi Helsingin kauppakorkeakoululla 26-27.9.2008. Viesti oli että maailman miljardit köyhät voivat olla merkittävä kohderyhmä markkinoilla. Tuotesuunnitteluun panostetaan ja se tapahtuu yhdessä kuluttajan kanssa. Hyöty tulee tuotteen käyttämisestä, elämisen laatu paranee. Hybridimalliset BOP-kehitysprojektit avittavat tiedon tai taidon saantia, infran rakennusta tai rahanpuutteeseen. Ei vain markkinointi vaan myös kehitysohjelmat voivat ohjata parempiin kulutustottumuksiin. Hintatiedon välittäminen kännyllä on menestystarina. BOPssa malli haluttaisiin monistaa muihin tuotteisiin. Tiedonvälitys onkin käymässä superhalvaksi koska kuulemma peruskännyä saa kohta 25 Eurolla. Hinta tasaantunee kuitenkin vasta kun se on parin euron pinnassa, kun kännyssä on vain yksi 10 gramman siru ja muut kalut vain varmistelemassa että se kelluu kauniisti!
Kännyn menestystarina pitenee tietokoneena - vielä paljon maailmaa on digitoitavissa – lopulta myös kännystä keskukseen päin. Kustannusrakennettaan on vaikea jäljitellä: sekalainen materiaali maksaa ehkä kympin kilo, miljoonan yleiskuluja (tuotesuunnittelu, markkinointi ja hallinto)kattaa miljoonan myyntimäärä kun taas sen softaa kuvaa ’you can sell the cake and still have it’! Näyttäisikin siltä että uusien BOP sovellutusten täytyisi liittoutua tämän informaatioalustan kanssa? Katsotaan, onko käyttövoimaa kestäville sovellutuksille muistakin lähtökohdista.
Savupirteistä eivät silmät pidä ja metsiä tulee säästää: suosittu BOP-konsepti on (parempi) tulisija. Asialla oltiin jo kauan sitten. Eräs Nesteen Forma Finlandia -kilpailun voittajista oli muovinen, muotopuoli ’leluankka’, vedellä tai ilmalla uudelleentäytettävä muotti. Savesta tai laastista ympärilleen oli kelle tahansa helppoa leipoa ekotehokkaan lieden runko. Konsepti (’no-cost stove’; ankan protoa en ollut nähnyt) oli minullekin case-harjoitus kun toimin markkinointikonsulttina Etiopiassa. Ei kantanut: ei noin halvan tuotteen markkinointibudjetista jäänyt lisäarvoa eivätkä aikakauden käyttäjät osallistuneet.
Sambialainen Arulussa-firma projisoi minulle aikanaan (n. 1994) suurten lukujen ekonomiaa. High-tech farmi tuottaa mm. ruusuöljytisleitä, joista tehdään parfyymejä. Nehän ovat aina olleet kalliita ja kuulemma eivät naiset halpoja käyttäisikään. Mutta ostajina heidän tulisi myös tietää, että hinta johtui paljolti yhden perheen vallasta raaka-aineketjussa. Köyhiä tai ei, mutta kaikki naiset käyttävät parfyymejä. Kun markkinamonopolia murretaan, lisätään reippaasti raaka-ainetarjontaa. Silloin halpenevat myös parfyymit ja positiivisten käyttökokemusten kautta, elämisen laatu paranee. Toissijaisesti, rahaa jää muuhunkin. Makrotaloudellisesti se on iso juttu!
Näinkö kohta Etelässä: hajuvettä kainaloon ja villiksi tanssiksi, joraten kännyä liike-energialla lataamaan?
Pohjolassa on vakaa tango ja töpseli. Meillä sähkö kumosi painovoimaa ja vähätteli aurinkoenergiaa - siis ekologiaa - kun sähkön myyntikate edisteli markkinaosuuksia. Mutta vettä voi monella tapaa puhdistaa aurinkoenergialla ja pumpata oinaalla, veden omalla juoksulla. Aurinko antaa suoravoimaa absorptiojääkaapille. Jos sähköä kuitenkin edes vähän on, luotakoon Etelään ensialkuun ikiomat tukiasemat, niin paikalliseeen pulinaan kuin laajaan tietoverkottumiseenkin. Näin siellä päästään selaamaan minun sukupolveni ’appropriate technology’-arkistoja. Voidaan elvyttää aurinko-painovoimaisia järjestelmiä ja hakea naapurien parhaita käytäntöjä. Kehittämistä voivat tukea Etelä-Pohjoinen BOP- yhteisöt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)