Toivonpilkahduksia Afganistanista

Sam Karvonen, Kabul

Yleistä mielikuvaa Afganistanista hallitsevat sotilaalliset yhteenotot, itsemurhaiskut ja sieppaukset. Sitä vastoin keskivertoafgaanin elämässä väkivaltaiset edesottamukset näyttelevät tänä päivänä varsin vaatimatonta roolia - jopa eteläisissä maakunnissa.

Tavallisen afgaanin arkielämää määrittää pikemminkin tuoreen vapauden suoma yritteliäisyys, niukkuuden pakottama sitkeys sekä lisääntyneiden työnsaantimahdollisuuksien tarjoama toiveikkuus tulevaisuuden suhteen, varsinkin nuorten keskuudessa. Turvallisuutta enemmän ihmisiä näyttää huolestuttavan perheen päivittäinen toimeentulo, työttömyys, myötäjäismaksut, kalliit hääkustannukset sekä intialaisten televisiosarjojen dramaattiset käänteet.

Joka kulman takana ei Afganistanissa väijy satunnaisia kohteita tähyilevä itsemurhapommittaja, eikä jokaisen tienpätkän varrella vaani tienvarsipommittaja, jonka sormet syyhyävät kauko-ohjaimellaan. Sieppaajat eivät seuraa haukan lailla monituhansisen kansainvälisen yhteisön jokaisen siviilitoimijan kaikkia liikkeitä, eikä jokainen maanviljelijä mussuta unikonlehteä peltotöidensä lomassa. Kaikki burkhaan pukeutuvat naiset eivät ole julmien aviomiesten naimaorjia, eikä kaikkia 12-vuotiaita tyttöjä pakoteta avioon.

Väärien Afganistan-vaikutelmien aiheuttamat ennakkoluulot pakottavat avustustyöntekijän tai diplomaatin usein keksimällä keksimään kehumisen aiheita afgaaniosapuoliaan tavatessaan ja teeskentelemään arvostustaan asemapaikkaansa kohtaan. Asioita paikan päällä havainnoiva tarkastelija voi kuitenkin lyhyessäkin ajassa tunnistaa lukuisia ihailtavia piirteitä maassa ja sen ihmisissä sekä näkemään kehitystä monillla saroilla.

Sitkeitä selviytyjiä, tiiviitä perheitä

Afgaanit ovat etnisestä taustastaan, sukupuolestaan sekä iästään riippumatta sitkeitä, yritteliäitä ja ystävällisiä. Useimpien miesten tuimien katseiden ja partanaamioiden takaa paljastuu hymyilevä herrasmies, jonka päällimäinen tuntemus vierasmaalaisia kohtaan ei suinkaan ole vihamielisyys vaan uteliaisuus.

Kabulin naisista vain pieni osa pukeutuu burkhaan ja vaatetuksestaan tyystin riippumatta osoittautuvat usein puheliaiksi ja jopa komenteleviksi selviytyjiksi. Yhä useampi nainen toimii perheessään elannonhankkijana ja saavuttaa täten perheenpään aseman talouksissaan.

Lannistuneiden kasvojen sijaan maaseudun naisten alistuvaisten maskien takaa paljastuu useimmiten iloisesti keskenään rupattelevia sitkeyden perikuvia, jotka ripeästi vaihtavat takaisin nöyrään rooliinsa miesten ollessa läsnä.

Vaikka länsimaisen mittapuun mukaan lähes kaikkien afgaanien pitäisi kärsiä jonkin sortin räikeästä pulasta, ahdingosta, riistosta tai sorrosta, tarjoaa kylissä ja kaupungeissa kuhiseva reipas arkitoimeliaisuus vallan päinvastaisen vaikutelman ohikulkijalle.

Afgaanien vieraanvaraisuus on historiallista. Perheet ovat suuria ja eloisia, ja perhesuhteet ovat tiiviit ja välittävät. Perjantaisin perheet vetäytyvät luonnon äärelle piknikille runsaan ruoka- ja lapsisatsin kera. Leijoja lennätteleviä lapsia ja nuorukaisia kohtaa lähes poikkeuksetta sekä kaupungeissa että maaseudulla. Naisten ja tyttöjen lisäksi myös afgaanimiehet ovat ilmeisen lapsirakkaita.

Kirjoittaja työskentelee erityisasiantuntijana Suomen edustustossa Kabulissa. Kirjoituksessa esitetyt arviot ovat hänen omia näkemyksiään.

Politiikkaa ja naisia Keniassa

Johanna Latvala

Monivaimoisuus on osa kenialaista yhteiskuntaa. Erityisesti varakkailla miehillä on usein kaksi tai jopa useampia vaimoja. Miehen monivaimoisuutta pidetään arvovallan merkkinä ja se liitetään usein myös poliittiseen valtaan. Monivaimoisuus onkin taktisesti hyvä vaihtoehto miespoliitikolle. Samalla kun yksi vaimoista pysyttelee maaseudulla pitämässä yllä kannatusta miehen omassa vaalipiirissä, toinen, yleensä koulutetumpi, on miehensä urbaani edustusvaimo.

Muutama vuosi sitten luin kenialaisesta lehdestä artikkelin iäkkäästä poliitikosta ja hänen kahdeksasta vaimostaan. Mies toivoi, että hänen jäätyään eläkkeelle vaimot jatkaisivat hänen poliittista uraansa. Hänen seitsemäs vaimonsa totesikin artikkelissa vaimojen suhtautuvan toisiinsa kuin työtovereihin miehensä poliittisessa kampanjassa.

Koska monivaimoisuus on kulttuurisesti hyväksyttyä, monivaimoisuus ei sinänsä heikennä miehen julkista imagoa. Sen sijaan ongelmaksi voi nousta se, kuinka mies järjestää perhe-elämänsä kahden vaimon kanssa.

Esimerkiksi presidentti Mwai Kibakilla tiedetään olevan kaksi vaimoa, joista molemmat ovat edustaneet miehensä rinnalla, tosin eivät samaan aikaan. Kun asia nousi julkisuuteen, ensimmäinen vaimo kiisti asian kiivaasti. Joidenkin mielestä liiankin kiivaasti. Tämän seurauksena Keniassa alettiin katukeskusteluissa kyseenalaistaa presidentin kyvykkyys hoitaa maansa asioita, eihän tämä osaa pitää edes vaimo(j)aan kurissa!

Paradoksaalista kuviossa on se, että siinä missä miespoliitikot tarvitsevat ainakin yhden koulutetun edustusvaimon, koulutetut kenialaisnaiset vastustavat monivaimoisuutta entistä enemmän. Erityisesti, kuten Kibakin vaimon kohdalla, he eivät halua julkisesti myöntää, että miehellä on muitakin vaimoja. Miespoliitikon myös Keniassa täytyneekin olla entistä tarkempi siitä, miten yksityisasiansa hoitaa.

Kirjoittaja on Keniaan perehtynyt sosiaaliantropologi. Hänen väitöstutkimuksensa käsittelee Nairobissa asuvien korkeasti koulutettujen naisten perhe- ja sukulaisuussuhteita.

Raha siirtyy tekstiviestinä, tuotestandardeista mesetetään

Seppo Sipilä, Dar es Salaam

Kännyllä välitetään markkinahinnat alkutuottajalle. Näin välittäjämiehistä tulee pelkkiä kantajia. Ovathan suorakaupan kannattajat aina halunneet eliminoida välittäjät kaupan rakenteista. Juurekset kyllä säilyvät maassa, jyvät koreissaan; ne kannattaa myydä vasta sitten kun niistä saa parhaan hinnan.

Ihmiset ovat nyt tavoitettavissa. Afrikassa ”kaikilla” on kännyt, ovathan lankapuhelimet joko rikki tai väärissä paikoissa. Markkinapaikkojen hintatietoja välitetään joko informaalisti tai erityisistä tietopankeista. Koska laatua vaaditaan, myös tuotestandardeista voidaan mesettää tietoa. Karjanmyyjä lähettää kuvia lihaisasta laumastaan. Kun hinta sovitaan, maksut voisi näppäillä pankkitilille, siis hieman etäälle sukulaisista ja tutuista jotka varmaan muuten tulisivat rahasaaliille, mikä on perinteen mukaista Afrikassa. Vaurauden julkituominenhan vie sen takuuvarmasti jakoon; piirre joka todella estää yhteisörakkaita afrikkalaisia vaurastumasta.

Vaikka syytä siis olisi, useimmilla ei kuitenkaan ole pankkitiliä. Kenialainen kännyoperaattori onkin tehnyt järjestelmän jossa raha siirtyy tekstiviestinä kännystä toiseen: saajan puhelinnumero, rahamäärä ja PIN-koodi. Maksatus tapahtuu vielä fyysisesti, valittujen agenttien välityksellä. Näitä on maassa muutama sata, vähittäiskauppoja ja huoltoasemia. Kun kerran Keniassa, kaukana ei Suomessakaan voi olla aika kun kännyn Bluetooth, pankkikortin lailla, sinkauttaa eurot naapurin kännyyn tai kauppiaan kassaan?

Rahansiirrot ovat osa afrikkalaista arkipäivää. Velkatasapaino muuttuu, kun tehdään siirto, mutta melkein aina ollaan joko velassa, velkojana tai molempia. Yhteisökeskeiseen elämänmuotoon kuuluu, että siekailematta pyydetään ja kun on, myös annetaan. Pyritään toki ostamaan tavarat niin pienissä pakkauksissa ettei niitä tarvitsisi jakaa naapurien kanssa. Jos ei mitään ole, ei tarvitse antaakaan! Sille jolla on, ei välttämättä tarvi maksaa velkojaankaan. Kyllä hän tulee vaatimaan; tai sitten tulee hänen vuoronsa olla pulassa - siis takaisinmaksun tarpeessa.

Mikrolainat tosin painostetaan aina takaisinmaksuun, vaikka tv:t joutuisi myymään. Uutta lainaa ei nimittäin tule, jos vanhaa ei ole maksettu pois. Ugandassa, Keniassa ja mm. Norsunluurannikolla, mikrolainarahastoja on nettiverkostojen päätteinä. Verkkojen kautta, yksittäiset ihmiset voivat suoraan lainata valitsemilleen yrittäjille. Sekä http://www.kiva.org/ että tanskalainen http://www.myc4.com/ kilvan todistavat kuinka parhaita asiakkaita ovat naispuoliset vähittäiskauppiaat. Kotisivuilta löytyy yksi ja toinenkin tarina siitä kuinka kadulla kaloja myynyt naisyrittäjä sekä perusti lainalla kojun että ryhtyi tekemään omia, suoria hankintoja kalastajilta. Voitot paranivat ja lapset menivät kouluun.

On syytä toivottaa menestystä verkkotoimijoille. Pääoman etälainaajille taalat ja eurot takaisin; tavoite olisi vähän korkoakin! Kiehtovaa; vähän hirvittää rahan suorajako yli mannerten jos yhteisöjen keskinäinen maksuperuste on tarveharkintainen. Tosin lainasummat ovat pieniä: nämä lienevät uhkapelejä?

Tansaniassa kerrotaan että pankkilainojen takaamisen suuri ongelma on se kun ”takaajat katoavat jonnekin”. Kylän ’big guys’ vaan lausumaan serkkutytön lainan takaukset kännyvideoille ja lähetetään kuvat ja lauseet sitten, paikkatiedon kera luotettaviin notariaatteihin? Olisiko tässä toinen tehtävä tuotekehittäjille? Jos kunnolla tunnistetaan, ehkä katoavatkin vähemmän!

Kirjoittaja toimii kauppa- ja kehityskysymysten neuvonantajana Tansanian kauppaministeriössä.

Aurinkopanelit pyörittävät tietokoneita kuna-kylissä

Markku Nurmi

Keski-Amerikan kumppanuushanke EEP on sähköistänyt aurinkopaneleilla Panaman kuna-intiaanien suurimman yhteisön Ustupon terveyskeskuksen, koulun, intiaanineuvoston talon ja kevyet katuvalot. Hanke valmistui yhteisön kanssa hyvässä yhteistyössä 2004. Ustupossa on 4 000 asukasta.

Hanketta laajennettiin, kun huomattiin, että 1 200 oppilaan koulu tarvitsi lisää paneleita pyörittämään tietokoneita. Myös sairaalan lisääntyneet laitteistot tarvitsevat lisää kapasiteettia. Oman saaren asukas koulutettiin aurinkojärjestelmän käyttöön ja huoltoon.

Sähköistyshanke on herättänyt paljon kiinnostusta myös lähisaarilla, joilta käy oppilaita Usupon koulun yläasteella. Marraskuussa sovittiin Ustupon intiaanineuvoston ja sahilan (heimonjohtajan) kanssa, että aurinkopanelien käyttökoulutusta laajennetaan myös lähisaarien edustajille. Käyttöopas ja opasjuliste painetaan myös kuna-intiaanien kielelllä, mikä on tärkeää, sillä Panaman keskushallinnon kustantama kouluopetus on vain espanjaksi.

Kuna-yhteisö luottaa suoraan demokratiaan. Joka ilta isossa intiaanineuvoston talossa (congresso ) on lyhyt kokous, jossa heimon johtajan sahilan johdolla ratkotaan päivän asiat ja sovitaan seuraavan päivän töistä. Sahila istuu riippumatossa ja yhteisö ympärillä penkeillä. Sahila on sekä maallinen että hengellinen johtaja. Apunaan hänellä on toinen sahila ja muutama ministeri. Kolmasti viikossa on yhteisön perinnetapaaminen lauluineen ja tarinoineen. Siihen pitäisi jokaisen osallistua.

Kuna-yhteisössä naisilla on vahva rooli. Vanhin tytär perii talon ja vävyt tulevat asumaan anopin luo tuoden lisää työvoimaa perheeseen. Miehet huolehtivat kalastuksesta ja viljelmistä. Talot rakennetaan talkoovoimin.

Kuna-intiaanien autonomiseen alueeseen, Kuna Yalaan kuuluu 226 km matka Karibian meren rannikkoa Kolumbian rajalta kohti Panaman kanavaa. Kunat asuvat lähellä rannikkoa jokisuiden saarissa tiiviisti rakennetuissa kylissä. Asuttuja saariyhteisöjä on noin 40. Mantereen puolella viljellään kookospalmua, banaania ja riisiä ja sieltä haetaan juomavesi sekä kanoottipuut.

Kalastus on tärkeä elinkeino. Lisätuloa saadaan turismista, kookospähkinöiden myynnistä jatkojalostukseen Kolumbiaan, hummereiden sukelluksesta ja kauniiden mola-taidekäsitöiden myynnistä.

Kuna-intiaaneja on noin 70 000 henkeä. Heistä 32 000 asuu saariyhteisöissä ja 8 000 mantereen puolella. Noin 30 000 kunaa asuu autonomisen alueen ulkopuolla, lähinnä Panama Cityssä ja Colonissa, missä he pitävät mm. taidekäsitöittensä myyntipisteitä. Muutama tuhat kunaa asuu Kolumbian puolella. Kaksi kunaa istuu Panaman parlamentissa samaan tapaan kuin Suomessa Ahvenanmaan edustaja

Kunat siirtyivät Karibian meren alueelle Kolumbiasta ja Darienin alueelta espanjalaisvalloittajien tieltä väistyen mutta rajusti taistellen. Kuna-intiaanit pakenivat Karibian meren saarille tiiviisiin yhteisöihin.

Markku Nurmi

Kirjoittaja on ympäristöministeriön ylijohtaja ja toimii EEP:n johtokunnan puheenjohtajana.