Kuuntelen kuinka ranskalaisella aksentilla englantia pulputtavan keski-ikäisen herrasmiehen ääni kohoaa: “If you want to do it, you can! For sure! It is just a matter of will. Do not tell me that in a train yard like this there are no other first class compartments available. I won’t accept that!”, miekkonen huutaa naama punottaen.
Aloitan matkaani Bangkokista Nong Khaihin, Laosin rajalle, josta jatkan Vientianeen. On maanantai, joulukuun ensimmäinen päivä. Vientianesta matkaan edelleen yöbussilla Pakseen, eteläiseen Laosiin. Paluumatka Paksesta Bangkokiin taittuu autolla. Odotan vuoroani yöjunan lipputiskillä ja matkustajille on juuri kerrottu, etta ensimmäisen luokan vaunut on jostakin syystä poistettu.
Tiskin takana istuva virkailija kuuntelee ranskalaista vaitonaisena eika virka mitään, vaikka hän eksyy jo aiheesta. “What is wrong with you? First you close the airports. Now there are no compartments!”, mies jatkaa viitaten protesteihin, jotka sulkivat Bangkokin Suvarnabhumin kansainvalisen lentokentän. Olen junassa samassa syystä eli siksi, että lentäminen ei ole mahdollista. Lentokenttä on suljettuna jo kolmatta päivää. BBC:n mukaan 300 000 matkustajaa on jäänyt matkan päälle.
* * *
Ajat ovat muutoinkin mielenkiintoiset, sillä Thaimaan toimiva hallitus pakeni Chiang Main kaupunkiin pelätessään turvallisuutensa puolesta. Suomennettuna vallankaappausta. Armeija ei ole suostunut hajottamaan lentokentän mielenosoituksia, joten poliisivoimat yrittivät. Miesalivoima oli kuitenkin ilmeinen, joten hallituksen yritys jai laihaksi. Pääministeri reagoi erottamalla kansallisen poliisijohtajan.
Kaikki tämä jää kuitenkin taakseni, kun suunnistan hyttiini. Tilaan munakkaan ja keskustelen australialaisen vanhemman miekkosen kanssa illan pimetessä. Hän on eläkematkalla Thaimaan pohjoisosiin. Lapsiperheen mekkalointi tylpistyy korvatulppiin ja saan nukuttua reilun kahdeksantuntisen.
* * *
Jonotettuani Nong Khaissa kolmisen tuntia saan viisumin ja jatkan Vientianeen. Tapaan WWF:n työtoverini, joiden kanssa valmistelemme seuraavan päivän workshoppia aluekunnan (district) viranomaisille maankäytön suunnittelun tueksi. Saamme sisällön valmiiksi parahiksi kello kuuden aikaan illalla, jonka jälkeen on aika jatkaa linja-autoasemalle.
Samaan aikaan rajan toisella puolella kuohuu, sillä korkein oikeus on juuri tuominnut päähallituspuolueen vaalivilpista. Pääministeri, joka pari päivää aikaisemmin erotti poliisijohtajan, suljetaan politiikasta viideksi vuodeksi useiden puoluetovereidensa lailla. Korkeimmassa oikeuden istuntosalissa on sielläkin kummallista, sillä hallitupuolueen kannattajat sulkivat tuomarit tunneiksi oikeussaliin.
Haukkaan linja-autoaseman vietnamilaisessa ravintolassa palasen lihaa sekä paikallista makkaraa, jonka jälkeen kömmin yöbussiin. Matkustamo koostuu sängyistä. Etsiydyn omaani ja yritän olla ajattelematta, minkälaista huippunopeutta yön halki kiitävä kuljettaja mahtaa pitää. Turvavöitä bussin sängyissä ei ole.
* * *
Saavun Pakseen kello 5.30 ja otan mopotaksin hotellille. Nukun parisen tuntia ja tapaan jälleen WWF:n työtovereita, joiden kanssa jatkamme työpajan petaamista. Jaamme roolit, käymme läpi sisällön, kertaan esitykseni. Tarkoituksenamme on tuottaa käsitys aluekunnan vahvuuksista, mitä viranomaiset haluaisivat tulevaisuudessa kehittää sekä aluekunnan kehityksen summaava visio.
Työpajaan saapuu kaksitoista aluekunnan suunnittelijaa sekä kuvernööri, joka johtaa kokousta. Ryhmätyot ottavat sujuakseen, joskin aikataulun kanssa täytyy kiriä. Päivän päätteeksi aluekunnan suunnittelijat ovat listanneet taloudelliset ja sosiaaliset vahvuutensa ja luodanneet, miltä suotuisa tulevaisuus mahtaa näyttää.
Viranomaiset ottavat tavoitteekseen lisätä metsäpinta-alaa 70 %, vähentää maanviljelysalueita sekä nostaa riisintuotannnon tehokkuutta hehtaaria kohden. Tavoitteellista olisi vähentää väestönkasvua ja ottaa heikosti tuottavia maatalousalueita riisinviljelykseen. Vision laadinta jää puolitiehen, joten valikoimme ryhmästä kolme jäsentä. He saavat visioinnin kotiläksykseen. Palaamme Pakseen ja vietämme lokoisan illan hotellin kattoravintolassa.
* * *
Seuraavana aamuna saan kyydin rajalle, jossa suoritan muodollisuudet puolessa tunnissa ja kävelen reppuineni Thaimaan puolelle. Löydän miehen, joka odottaa nimikyltin kera. Edessä on kahdeksan tunnin ajomatka Bangokiin.
Kirjoittaja työskentelee maankäytön asiantuntijana Bangkokissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti