Johanna LatvalaMoses kastelee vesiletkulla huolella hoidettua puutarhaa eräässä Nairobin varakkaammassa kaupunginosassa. Vieressä toinen työntekijä puhdistaa uima-allasta ja kierrättää siihen raikasta vettä. On kuiva vuodenaika, nurmikko pysyy kauniina ja vihreänä vain reilun kastelun turvin. On myös vuoden kuumin kuukausi ja kerrostalokompleksin asukkaat lotraavat suihkussa useita kertoja päivässä. Vettä kuluu.
Toisin on Moseksen kotiseudulla Länsi-Keniassa. Hänen sukulaisilleen ei tulisi mieleenkään heittää vettä hukkaan. Jokainen pisara käytetään tarpeeseen - ruuanvalmistukseen ja peseytymiseen. Mutta siellä vesi ei tulekaan mukavasti hanaa vääntämällä. Sen saamiseksi naiset joutuvat kävelemään parin kilometrin päässä sijaitsevalle joelle ja kantamaan veden päänsä päällä isoissa astioissa. Joka päivä, viikko toisensa jälkeen. Veden noutamiseen menee aikaa, jonka käyttäisi mieluummin vaikkapa viljelysten hoitamiseen.
Moses onkin päättänyt, että asiaan täytyy tulla muutos. Hän siivoaa huoneistohotellissa ja yrittää säästää pienestä palkastaan, jotta voisi ostaa vesipumpun sukulaisilleen. Varsinainen palkka riittää vain perustoimeentuloon, joten hän yrittää sopia asukkaiden kanssa pieniä lisätehtäviä. Joillekin hän pyykkää, toisille huolehtii siitä, että auto on joka aamu kiiltävän puhdas. Minulle hän kipaisee ostamassa päivän sanomalehden läheiseltä kioskilta.
Hänen työpaikallaan vesi on itsestäänselvyys, johon kiinnittää huomiota ainoastaan silloin, jos sen tulo jostakin syystä lakkaa. Jotkut asukkaat, varsinkin eurooppalaiset ja amerikkalaiset, saattavat kauhistua jo sitä, että suihkusta tuleva vesi ei olekaan tarpeeksi lämmintä, tai että suihku muuttuu kylmäksi siinä vaiheessa, kun pää on sampoovaahdossa.
Mosekselle vesi, varsinkaan johdosta tuleva vesi, ei ole itsestäänselvyys. Se on tavoittelemisen ja säästämisen arvoinen asia, jolla sukulaisten elämä helpottuu huomattavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti