Käytännöllistä tiedettä

JOHANNA LATVALA
Henri Purjeen taannoinen konferenssi-blogi vei ajatukseni tiedemaailmaan. Kaksinasettelua korostamatta, afrikkalaisessa tiedemaailmassa on eräs piirre, mikä meillä Suomessa tai laajemminkin länsimaissa on taka-alalla, nimittäin käytännönläheisyys. Puhun nyt tuntemastani yhteiskuntatieteellisestä tai humanistisesta tutkimuksesta, esimerkiksi lääketieteessä asia saattaa olla toisin.

Olen osallistunut sekä Afrikassa että muualla maailmassa lukuisiin sellaisiin Afrikkaa tai kehityskysymyksiä käsitteleviin konferensseihin, joiden osallistujista huomattava osa on tullut Afrikasta. Heille kiinnostavimmat asiat ovat usein konkreettisia, sellaisia, joilla pyritään suoraan ratkaisemaan ongelmia, esimerkiksi köyhyyttä. Sen sijaan teoreettiset tai filosofiset pohdinnat eivät herätä keskustelua tai kommentteja.

Eivätkö afrikkalaiset tutkijat sitten kykene teoretisoimaan tai filosofoimaan? Tämä käsityshän on rivien välistä luettavissa joidenkin länsimaisten tutkijoiden kommenteista silloin kun puhutaan afrikkalaisesta ajattelusta. En voi yhtyä tähän näkemykseen. Kyse lienee pikemminkin siitä, että silloin kun omassa maassa tai omassa yhteisössä on akuutteja ratkaisua vaativia ongelmia, omalla osaamisella ja tiedolla halutaan tuottaa noita ratkaisuja.

Tuntemani afrikkalaiset tutkijat tutkivat lähes poikkeuksetta paitsi omaa maataan, myös omaa yhteisöään. Eräs kenialainen antropologi esimerkiksi kertoi minulle, että hän haluaa ehdottomasti vaikuttaa tutkimuksillaan siihen, että HIV/aidsista puhuttaisiin hänen yhteisössään avoimesti ja siihen haettaisiin apua, sen sijaan että tautia peitellään ja kuolinsyyksi kirjataan keuhkokuume tai malaria.

Tämä ei osoittautunut hänelle kovin helpoksi. Paikalliset kuulemma juoksivat häntä pakoon nähdessään hänen lähestyvän, koska eivät halunneet puhua asiasta, joka hänen yhteisössään on vieläkin tabu. Totuuden nimissä on sanottava, että kyseinen henkilö luovutti ja työskentelee tällä hetkellä toisaalla Afrikassa erään olutpanimojätin palveluksessa.

Mutta asiaan palatakseni, konferensseissa kiivasta keskustelua herättävät nimenomaan asiat, joilla on merkitystä myös tutkijoille itselleen, paitsi tutkijoina, ennen kaikkea afrikkalaisina tai tietyn yhteisön edustajina. Heillä on henkilökohtainen motivaatio tutkimuksen tekoon ja he tuntevat siitä myös henkilökohtaista moraalista vastuuta. Sitä ei voine vähätellä.