Reilun kilometrin aamukävelyn jälkeen hotellilta kongressipaikalle paita on litimärkä hiestä. Repussa on tietokone, paperit ja vesipullo. Huomasin jo hyvissä ajoin, että paita, jonka väri tummuu märkänä, ei ole oikea valinta konferenssiin. Kävelen työmatkan t-paidassa, jonka vaihdan kuivaan paitaan vasta konferenssissa. Onpahan kävelymatkalla edes hetki päivässä aurinkoa, hiekkarantaa ja palmuja.
EU-kokoukset ovat muoviteltoissa, jotka on pystytetty konferenssikeskuksen viereen parkkipaikalle. Vaikka teltat ovat valkoisia ja niihin yritetty järjestää ilmastointia, niissä on keskipäivän paahteessa tunkkaisen kuumaa. Marraskuun räntäsateesta tänne tulleet suomalaiset yrittävät käyttää kaikki mahdollisuudet nauttiakseen edes hieman paratiisisaaresta. Tauolla otamme paperit mukaan ja hakeudumme kongressikeskuksen rantabaariin juomaan jäävettä ja puuromaisen paksua mangotuoremehua. Joku jopa käärii lahkeet ja kastaa varpaan veteen. Baarin katoksenkin alla on yli 30 lämpöastetta. Monet eurooppalaiset kolleegamme yrittävät hakeutua ilmastoituihin sisätiloihin lukemaan papereitaan.
Balin kuuman kostea ilmasto on kehittänyt konferenssin näytteillepanijoiden jaettavaksi suosittuja mainostuotteita - viilennysviuhkoja, joissa on viesti: "Me kaikki kärsimme seurauksista" (Punainen Risti), Minulla on kuumempi kuin pitäisi (WWF), Olen kiotofani (I am Kyoto Fan, Japani).
Oman työryhmämme vääntövoima hiipui. Emme päässeet yhteisymmärrykseen siitä kuinka kehitysmaiden kansallisia tiedonantoja tulisi tarkastella. Teollisuusmaiden huolena on se, että sopimustekstejä sorvattaessa toistakymmentä vuotta sitten ei ajateltu, että muutamien kehitysmaiden kasvihuonekaasupäästöt ovat huikeassa kasvussa ja määrätkin ovat huomattavia. Silti näiden megakehitysmaiden raportointi tapahtuu samalta pohjalta kuin köyhimpien kehitysmaiden. Kasvavat kehitysmaat haluavat vaurastua eivätkä halua, että niille tulisi lisärasitteita edes raportoinnissa. Kaksi täysin vastakkaista näkökulmaa ei löytänyt yhteistä säveltä.
Meidän oli kuitenkin väännettävä lyhyt päätöslauselma, josta saatoimme olla yksimielisiä, jotta voisimme jatkaa seuraavassa kokouksessa. Kun tämän päivä- ja yökausia vieneen päätyöni osalta puheenjohtaja kopautti viimeisen nuijanlyönnin, kello oli kymmentä yli kolme aamuyöllä. Raportoin tuloksen tekstiviestillä delegaation johtajalle. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin taksin öiseltä kadulta ja painuin viimein pehkuihin.
Seuraavana päivänä en ajatellutkaan vääntäytyväni aamuseitsemältä Suomen aamukokoukseen. Olisi kuitenkin pitänyt - iltamyöhällä paikalle saapunut ympäristöministeri toivoi tilannearviota neuvottelutilanteesta kehitysmaiden osalta. No kyllähän paikalla olleet kollegat hoitivat homman, mutta oli se kuitenkin minun vastuualueeni.
Luulimme päässeemme työryhmässämme sopimukseen siitä, ettemme päässeet yhteisymmärrykseen. Ajattelimme neuvottelutyömme päättyneen ja aikaa jäisi muihin tehtäviin. Erityisesti kehitysmaiden ministerit kritisoivat epäsopuamme. Niinpä aamulla saimme kuulla, että neuvotteluratkaisumme on avattu. Neuvottelijatkin ja puheenjohtaja käskettiin vaihtamaan. Tämä tarkoitti sitä, että Portugalin nimikilven takana istui nyt ihan oikea portugalilainen seniorineuvottelija. Meitä ei kuitenkaan vapautettu vaan istuimme hänen takanaan tukiryhmänä, jota hän aina välillä konsultoi neuvottelutaktiikasta. Varttia vaille kymmenen illalla totesimme, että ei tästä näinkään yksimielisyyttä synny ja keskustelu jatkuu seuraavassa kokouksessa.
Matti Nummelin, Bali
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti