Joukon voimasta valikkoon verkoissa – kaikkiko yhteisöllisyyttä?

SEPPO SIPILÄ, KUVA: MARKKU YLHÄINEN

Kamerunin kaivoprojekti oli Suomen Lionsliiton kansalaisjärjestöprojekti, jonka hankesuunnittelutiimissä olin mukana. Projekti rakensi tai kunnosti 150 kaivoa 30 000 kyläläiselle Pohjois-Kamerunissa 1992 - 1996. Kustannukset olivat n. 790 000 euroa, josta ulkoministeriön osuus oli 72%; runsaat miljoona markkaa keräsivät tuhannet Suomen leijonat. Idea oli tohtori Jyrki Wartiovaaran, jonka aloitteesta rakennutettiin yksi pilottikaivo Marafin kylään. Sen onnistuttua tuli Markku Ylhäisen tehtäväksi liittokokouksessa 1989 vakuuttaa jäsenkunta valitsemaan kahdesta kilpailevasta esityksestä juuri tämä projekti. Onneksi leijonaveljet tajusivat puhtaan veden merkityksen silmäsairauksienkin ehkäisijänä. Näkö, ”sight first”, on vuosikymmenet säilynyt leijonien maailmanlaajuisten keräysten teemana.

Kerääjien tunnuslause oli ”see across the borders”, siis yhteisöllisyyttä yli rajojen; Kamerunin Leijonat (ml. nykyinen Suomen konsuli Alix Bétayéné) auttoivat ongelmissa. Vuonna 2007 Leijonat rankattiinkin maailman parhaaksi kansalaisjärjestöksi. Järjestö, ”NGO”, puolestaan on pätevin muoto projektin toteuttamiseksi, todistelee Michael Edwards verkkokirjassaan ’Just another Emperor’.

Yhteisöllisyyden nykymuoto ei ole vain lähialueen yleisiä, jo harventuneita rientoja kun nykyään voimme liittyä teemalliseen verkkoyhteisöön. Jos näin, voiko erikoistuminen kolmannen sektorin nimissä korvata kasvokontaktit? Tietoa on verkoissa tarpeeksi mutta onko toimijoilla aikaa, osaamista ja NGOille ominaista uhrautuvuutta? Onko erilaisiin Facebook-Causes-ryhmiin meneminen ’kevytosallistumista’; korkeintaan pannaan lantti tuntemattoman tahon järjestämään keräykseen? Entä ovatko ammattilaisten verkkoyhteisöt määreen tasoisia, vannovathan ’oikeat osaajat’ – nuo kaikkea uutta epäilevät tuomaat - niihin etäisyyttä?

Radioamatöörit ovat aina olleet yhteisöjä ilman kasvokontaktia. Pienitehoisine lähettimineen, heillä on intressi EMC-direktiivin toteutumisesta, siis siitä että WLAN ja muut radiosignaalit eivät puuroudu eikä kotimme saastu ’likaisesta sähköstä’. Maissa joissa amatööritoimintaa rajoitetaan, he toimivat luontevasti sananvapauden hyväksi. Eikä pidä unohtaa tapauksia joissa amatööri on välittänyt SOS-pelastussignaalin.

Lintubongarit tarvivat yhteyttä toisiinsa. Radiolaitteet olisivat varmaan heillekin hyödyllisiä! Nyt nettiä käytetään ahkerasti, lintujen levähdyspaikkoja varmistellaan, joskus tarvitaan talkoita. Luotettava havainnointi vaatii jäsenten keskinäistä luottamusta, intimiteettisuoja ei aina salli lähikuvien räpsimistä.

’Think globally, act focally’! Edellämainitut ovat kapeita kansainvälisten operaatioiden erikoisalueita. Saman tekemisen polttopisteissä tapahtuu, ympäri maailman. Verkko on ilmoitustaulu, tekstiviesti, etäkokous, laatujärjestelmä, maksumääräys ja oppijakso. Näin vähennetään matkustamista. Yhteisöillä on virtuaalitonttinsa ja omistajuus on kestävää. Tekniikan kehittyminen sallii sen että nämä yhteisöt ottavat yhä uusia vastuita Pallomme kehityshaasteista.

Kehityksen kentällä sanotaan herkästi, että NGO-yhteistyössä usein on ongelmana Pohjoisen partnerin vahva näkemys, jopa sanelu. Omistajuuden parantamiseksi, voisivatko ’Pohjoinen’ ja ’Etelä’ kenties kuulua yhteen ja samaan toteuttajayhteisöön? Kootaan täsmäjoukko osaajia (projektin suunnittelijoita, laskijoita, rahoitettavuuden arvioijia, markkinaosaajia, rahankerääjiä ja kenttähenkilöstö) joiden toisiaan täydentävät taidot vastaavat toiminnasta a:sta ö:hön? Tässä on tietysti suunnittelun paikka mitä tulee juridiikkaan ja sääntelyyn, jäsenten laatuun ja organisaatioon, sidosryhmäsuhteisiin, laatukontrolliin ja kenttätyöhön. Samanmieliset mutta eritaitoiset löytävät toisensa kaukaakin kun verkkoyhteisöt ovat sekä jäsentyneitä että profiloituneita.

Rahoitus on oma suunnitelmansa joka vaatii loogista pohdintaa: jos kaikki osaaminen on ryhmässä, niin eikö heillä ole edellytyksiä myös tehdä primääri rahoituspäätös? Muutenhan malli ei ole täyslooginen. Olisihan päästävä eroon siitä että maallikot (niitähän on joka alallla ja monessa polttopisteessä) päättävät raha-allokaatiot, vaikkeivät ymmärrä eivätkä haluakaan. Olisi varmaan harkittava täsmäveroja (sähköverosta radioamatööreille, lentolipuista linnuille), lahjoitusten verovähennyksistä, yrityskumppanuuksista ja konsessioista? Oma rahoitus lienee merkittävässä asemassa.

Kevytosallistumista ja viestityötyökalun osaavaa käyttöä? Kohdehaussamme on prosesseja yli rajojen sellaisia joissa on monia tapahtumapaikkoja, ei kuitenkaan liian laajoja (luokkaa Greenpeace tai valtamerten suojelu)? Kaupan alalla – aloittelevien aktivistien on syytä unohtaa kapina-armeijoiden hyödyntämät timantit - muutamien tuoretuotteiden arvoketjut, jakelutiet ’farmilta pöytään’ voisivat soveltua kohteiksi. Tavoiteltaisiin mieluusti kehitys-sertifikaattia? Tuotteiden ei mielstäni tarvisi maksaa yhtään enempää kuin tavallisten ja reilun kaupan tuotteita vähemmän. Toivoa onnistumisesta saa kun vilkaisee etnisten kauppojen suoratuontihintoja.

NGO typologiaa http://www.gmfield.info/Assets/8/20040506104105_10-3-36-111.pdf

Third, fourth, fifth Nepal http://philipmarshall.net/migyul/resources/organizations.htm