Marja-Leena Kultanen
Istumme kylän temppelin avoimessa salissa Keski-Laosin Khammouanessa. Kylän raitilla kilkattavat lehmien kellot, joita kaskaiden siritys rytmittää. Koko kylä on kokoontunut viettämään seremoniaa suomalaisten vieraiden kanssa.Naiset ovat ripustaneet orrelle käsin kutomiaan kankaita. Hehkuvat värit, perinteiset kuviot - ja toiveikkaat kutojat pälyilemässä, kiinnostaisiko juuri heidän kankaansa.
Tartun kotikutoiselta - ja pelkistetyn pohjoismaiselta - näyttävään kangaspakkaan. Sen kutoja 50-vuotias rouva Onesy istuukin melkein vieressäni.
Kangas muuttuu entistä kiinnostavammaksi, kun kuulen että hän on kutonut sen itse kasvattamastaan puuvillasta. Käsityöläinen minussa herää ja alan kysellä lankojen värjäämisestä. Kyllä, niistäkin osa on itse värjättyjä. Onesy on kerännyt siemenet luonnosta, kylvänyt ne pihamaalleen ja kasvattanut taimet. Väriaine saadaan kasvin lehdistä, ja se pureutetaan kalkkikivellä.
Puuvillan taimet on nyt istutettu, satoa kerätään seuraavan kerran marraskuussa. Sängynpeitteen kokoiseen kankaaseen Onesy arvelee käyttävänsä 4 - 5 kiloa puuvillaa.
Kankaallani on siis tarina. Kuka kuulisi kaikkien muiden hienojen töiden tarinan? Mistä löytyvät ostajat naisten kädentöille?
Mietin sitä entistä kiivaammin palattuamme Vientianeen. Käsityötuotteita myyviä kauppoja on kymmenittäin. Khammouanen kylien kutojat ovat näistä markkinoista vielä kaukana.
Phakockin kylä on mukana Suomen ja Maailmanpankin rahoittamassa kestävän metsänhoidon ja kyläkehityksen hankkeessa. Siemenrahaa elikeinojen kehittämiseen on saatu sitä kautta. Kudonta on yksi kylien elinkeinoja laventavista mahdollisuuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti